in English  
   
 

 

 

Uudistuneet ympäristökatselmoinnit nyt tilattavissa!

Kevyt ympäristökatselmus:

Kevyt versio katselmoinnista pitää sisällään asiantuntijan käynnin asiakasyrityksessä, jonka aikana tutustutaan yrityksen ympärsitöasioihin, niiden hoidon nykytilaan ja kehittämismahdollisuuksiin. Palvelu ei sisällä erillistä käyntiraporttia. Soveltuu parhaiten pienille yrityksille, kuten ohjelmapalvelut, luontomatkailuyritykset, pienet majoitusliikkeet jne.

Ympäristökatselmus:

Normaali katselmointimme pysyy samanlaisena kokonaisuutena kuin tähänkin asti. Sisältäen ennakkotietojen keruun, katselmointikäynnin ja kattavan käyntiraportin. Katselmoinnin aikana selvitetään yritystä koskevat merkittävimmät ympäristökysymykset ja esitellään kehitysehdotuksia niiden hallitsemiseksi ja kehittämiseksi. Tähän myös mahdollista yhdistää hiilijalanjäljen laskenta. Soveltuvuus hieman isommille yrityksille, kuten hotellit, ravontolat, kokous- ja kongressiyritykset, golf-kentät, caravan-alueet jne.

Laaja ympäristökatselmus:

Laajin versio katselmoinnista soveltuu yrityksille, jotka jo toteuttavat jotakin ympäristöjärjestelmää (esim. Joutsenmerkki, ISO14001, EMAS). Katselmointi selvittää olemassa olevan ympäristöjärjestelmän toimivuuden käytännössä. Sisältää ennakkotietojen keruun, katselmointikäynnin ja käyntiraportin.

Kysy tarjousta! Syksyn 2011 ajan tarjoamme katselmointeja kiinteällä hinnalla (sisältää matkakulut).

toimisto@travelcon.fi tai p. 050-5202544, Jantunen.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Kalajoen ympäristökatselmoinnit

Toukokuusta lähtien Travelcon on toiminut Kalajoen Hiekkasärkillä ympäristöauditointien parissa. Alueen yrityksille toimitetaan seitsemän yritystason katselmointiraporttia ja lisäksi koko alueelle laaditaan oma raporttinsa.

Ympäristökatselmoinneista on tullut ylivoimaisesti Travelconin suosituin tuote viimeisen vuoden aikana. Katselmointi soveltuu monipuolisesti kaikenlaisille palvelualan yrityksille, niin aloitteleville kuin kokeneemmillekin, pienemmille ja isommille yrityksille. Katselmoinnin tarkoitus on antaa "kansankielellä" tietoa yritksen keskeisistä ympäristökysymyksistä ja ideoita kuinka niitä vidaan hallita ja kehittää.

Katselmoinnin jälkeen voidaan lähteä kouluttamaan yritystä kohti järjestelmällisempää ympäristötyötä tai suositella syvällisempää analyysiä johonkin ympäristönäkökohtaan, esim. energiakatselmointia selvittämään energiankulutusta yrityksessä.

Ympäristökatselmoinnit kehittyvät jatkossa monipuolisemmiksi, kysy lisää minkänlainen katselmointi sopii yrityksellesi!

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Travelcon nyt myös Facebookissa!

Nyt on mahdollista seurata uutisia Traveconin meneillään olevista prtojekteista Facebookissa. Päivitämme tietoja aina kun jotain mielenkiintoista on meneillään toiminnassamme.

Facebookin uutisointi liittyy enemmän pienempiiin asioihin, kuten meneillään oleviin töihimme tai myynnissä oleviin tuotteisiimme. Ajoittain löydät myös tarjouskampanjoita, kuten tällä hetkellä myymme loput nykyisen malliset, tyhjät ympäristkäsikirjakansiot pois hintaan 15 euroa (alv 0%). Ympäristökäsikirja CD:levyllä varustettuna hintaan 59 euroa (alv 0%), hinnat sisältäen toimituskulut kotimaahan. Ympäristökäsikirjakansio on hyvä paikka tallentaa yrityksesi ympäristötoiminnan dokumentit.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon

« Takaisin etusivulle

Hanki yrityksesi ympäristödokumenteille tyylikäs säilytyskansio

Pidä kaikki ympäristötyöhön liittyvä dokumentointi samassa kansiossa siististi tallessa. Nyt loput Travelcon-ympäristökäsikirjakansiot edullisesti hintaan 15 euroa (alv 0%).

Kansio on tehty kestävästä, ruskeasta voimapahvista, ja kansiossa on tumman sinisellä merintä "ympäristökäsikirja", sekä Travelcon Oy:n logot.

Hinta pitää sisällään toimituskulut Suomeen.

Tilaukset:

toimisto@travelcon.fi, tai puhelimitse 040-1835858.

Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa jäljellä. Kanion hinta normaalisti 25 euroa, alv 0%.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Travelcon laskee Lahden ICER-hankkeessa majoitusyritysten hiilijalanjäljet

Travelcon Oy on valittu Lahden ICER-hankkeeseen laskemaan seitsemän pilottimajoitusyrityksen hiilijalanjäljet. Laskennan tarkoituksena on antaa mukana oleville yrityksille tietoa heidän liiketoimintansa aiheuttamista ympäristövaikutuksista ja osoittaa selkeitä kohteita joihin ympäristötyötä tulee kohdistaa tulevaisuudessa. Laskenta toteutetaan yhteistyössä Ecomper Oy:n kanssa.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Travelcon Oy:n toiminnassa muutoksia

Vuoden 2010 alusta Travelconin toimintaa on jaettu kahdelle eri yritykselle, jonka tuloksena Travelcon Oy keskittyy jatkossa vahvemmin ympäristöjohtamisen konsultointiin.

Travelconin ydinpalveluita jatkossa ovat mm. ympäristökatselmoinnit, ympäristöjohtamisen konsultoinnit ja luennot ymppäristöjohtamisesta.

Travelconin kehitystyön tuloksena aikaisemmin perustettu Ecompter Oy (Eccomodation Oy) hoitaa jatkossa majoitusliikkeiden hiilijalanjälkien laskennat. Yritykset tekevät tiiviisti yhteistyötä, sillä usein hiilijalajälkilaskennat tarvitsevat tuekseen myös konsultointia ja ohjausta.

Ecompterin online-pohjainen majoitusliikkeiden hiilijalanjälkilaskuri on alallaan edelläkävijä. Sen laskennan oikeellisuus on todettu puolueettomasti kolmannen osapuolen toimesta (PWC).

Toiminnan muutosten lisäksi myös Travelconin omistajapohjassa on tapahtunut muutoksia. Aikaisemmin Travelconin osakkaana toiminut Matti Korhonen siirtyy kokonaan Ecompter Oy:n palvelukseen (alkanut 1.1.2010) ja Travelconin omistus jää näin kokonaan Mikko Jantuselle.

Myös Jantunen tekee toistaiseksi Travelconin töitä vain osa-aikaisesti uusien vastuutehtävien lisäännyttyä urheiluvalmennuspuolella.

Muutoksista huolimatta toimintamme jatkuu ja tilauksia otetaan vastaan.

Travelcon Oy toivottaa asiakkailleen ja yhteystyökumppaneilleen hyvää kesää! Toimistomme muuttaa kesän aikana, ja on suljettuna heinäkuun.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Hotelli Lasaretti mittautti hiilijalanjälkensä

Hiilijalanjäljen laskenta osoitti, että sähköön (n. 45 %) ja lämmitykseen (n. 40 %) käytettävä energia tuottaa noin 85 prosenttia Lasaretin kokonaispäästöistä. Kolmanneksi eniten päästöjä aiheutuu vedenkulutuksesta (n. 8,5 %). Muiden päästöjä aiheuttavien lähteiden, kuten hotelliaamiaisen, jätteidenkäsittelyn ja tavarankuljetusten osuudet ovat yhteensä vain muutamia prosentteja. Keskimäärin yksi majoittuja aiheuttaa noin 16 kiloa hiilidioksidipäästöjä.

Lasaretin ensimmäinen ympäristökatselmus tehtiin kesällä 2007. Nykyisin kaikki jätteet lajitellaan ja kierrätetään ja uusiomateriaalien käyttöä suositaan kaikessa toiminnassa. Siivouksessa minimoidaan veden käyttö ja käytetään ympäristöystävällisiä pesuaineita. Myös ravintolan raaka-aineissa suositaan kotimaisuutta ja paikallisuutta.

”Olemme kevään aikana käynnistäneet oman ympäristöjärjestelmän laatimisen. Kestävää kehitystä korostava toiminta vaatii käytännössä selkeää ohjelmaa, johon henkilökunta voi aidosti sitoutua arjen tasolla. Hiilijalanjälki antoi meille konkreettisen tiedon siitä missä mennään. Nyt tiedämme, mihin verrata, kun pyrimme pienentämään omaa jalanjälkeämme”, hotelli-ravintolajohtaja Anna Paakkari kertoo.

Lasaretin hiilijalanjäljen selvitti Travelcon Oy, jonka kasvihuonepäästöjen laskenta perustuu mm. WBCSD-järjestön (World Business Council for Sustainable Development) The Greenhouse Gas Protocol -ohjeistukseen.

Hotelli-ravintola Lasaretti on toiminut vuodesta 2001 lähtien kulttuurihistoriallisella alueella Lasaretinsaaressa lähellä Oulun ydinkeskustaa. Lasaretinsaaren alue Oulujoen rannalla palkittiin vuonna 2005 Vuoden ympäristörakenne -palkinnolla. Hotellipalvelujen lisäksi Lasaretti tunnetaan kokous- ja kongressipalveluistaan sekä Paistinkääntäjien Veljeskunnan (Chaîne des Rôtisseurs) ravintolalle myöntämistä kilvistä.

Lisätiedot:
hotelli-ravintolajohtaja Anna Paakkari, puh. 020 757 4705.

tai Travelcon Oy, Mikko Jantunen, puh.050 520 2544

To 1.1.1970 kello 02:00 - Verve-Lasaretti

« Takaisin etusivulle

Julkinen sektori edistämään kestäviä hankintoja

Viimeistään vuonna 2015 kaikissa valtion keskushallinnon, kuten ministeriöiden, hankinnoissa on otettava ympäristönäkökulma huomioon. Kuntien ja valtion paikallishallinnon suositellaan ottavan ympäristön huomioon vuonna 2010 vähintään 25 prosentissa hankinnoista ja vuonna 2015 puolessa hankinnoista. Valtion keskushallinnolle tavoitteet ovat velvoittavia, kunnille ja valtionyhtiöille suositeltavia.
"Julkisten hankintojen arvo on Suomessa 27 miljardia vuodessa, 15 prosenttia bruttokansantuotteestamme. Julkisilla toimijoilla on siis 27 miljardia syytä tehdä ympäristön kannalta kestäviä hankintoja. Samalla haluamme näyttää esimerkkiä ja kannustaa yrityksiä ympäristöteknologian kehittämiseen", ympäristöministeri Paula Lehtomäki sanoo.

Julkiset toimijat energiansäästötalkoisiin
Valtion keskushallintoa sekä muita valtion virastoja velvoitetaan asettamaan energiansäästötavoite vuosille 2016 ja 2020 sekä laatimaan suunnitelmat tavoitteen saavuttamiseksi. Osana suunnitelmaa edellytetään, että energiatehokkuus otetaan huomioon hankinnoissa.
Julkisella sektorilla lisätään uusiutuvan energian käyttöä sähkön hankinnassa. Rakentamisessa pyritään matalaenergiaratkaisuihin ja vuodesta 2015 lähtien passiivitalojen rakentamiseen. Kuljetuksia ja liikkumisen tarvetta vähennetään kymmenellä prosentilla.

Kestävät hankinnat ulotetaan myös lautaselle. Julkisissa keittiöissä aiotaan tarjota entistä useammin luomua, sesonginmukaista ruokaa tai kasvisruokaa. Lisäksi ympäristö- ja energiamerkkien kriteerejä suositellaan hyödynnettävän tehokkaammin.

Lisää neuvontaa ja uusi rahoitusmalli
Hallitus tukee tavoitteiden toteuttamista lisäämällä tietoa ja neuvontaa. Motiva Oy:n yhteyteen on perustettu ympäristöteknologiahankintojen neuvontapalvelu. Lisäksi suunnitellaan muun muassa sähköisen tietopankin perustamista sekä neuvonnan lisäämistä julkisten keittiöiden ruokapalveluissa.

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus (Tekes) puolestaan valmistelee parhaillaan rahoitusmallia, jolla voitaisiin madaltaa kynnystä innovatiivisten ympäristöteknologian hankintoja tekemiseen.

Kestävät hankinnat edellyttävät koko organisaation sitoutumista. Tämä tarkoittaa muun muassa, että julkisissa organisaatioissa otetaan käyttöön ympäristöjärjestelmät tai -ohjelmat vuoden 2010 aikana. Niissä asetetaan konkreettiset tavoitteet esimerkiksi energian, veden ja paperin kulutuksen sekä virkamatkojen ympäristövaikutusten vähentämiseksi.

Säästöä päästöjä vähentämällä
PricewaterhouseCoopers Oy julkisti muutama viikko sitten EY:n komission toimeksiannosta tehdyn tutkimuksen, jossa on arvioitu niin sanottujen vihreiden hankintojen vaikutuksia hankintabudjettiin sekä kasvihuonekaasupäästöihin.

Sisällyttämällä ympäristönäkökulma hankintoihin hankintaorganisaatio voi säästää hankinta- ja käyttökuluissa keskimäärin prosentin ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä noin 25 prosentilla.

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on puolestaan arvioinut, että ympäristötavoitteiden asettaminen hankinnoille edistää ympäristöystävällisten tuotteiden pääsyä markkinoille ja kannustaa innovaatioihin.

Valtioneuvoston linjauksia julkiselle sektorille on valmistellut ympäristöministeriö yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä laajan työryhmän kanssa.

Lue koko juttu täältä.

To 1.1.1970 kello 02:00 - YM 8.4.2009

« Takaisin etusivulle

Ylläs laskee ensimmäisenä hiihtokeskuksena Suomessa hiilijalanjälkensä

Ylläksen Green DMN – hankkeen ympäristötiimi on laskenut osana hanketta oman ilmastonmuutosvaikutuksensa, eli hiilijalanjäljen. Laskennan toteutti Travelcon Oy, joka vastaa Green DMN - hankkeiden ympäristöosien toteuttamisesta.

Ylläksen hiilijalanjäljessä laskettiin alueen laatutiimiyritysten kokonaispäästöt CO2-ekvivalenttina (hiilidioksidi ja metaani) sekä päästöjen jakautuminen eri yritysten ja toimialojen kesken. Lisäksi tehtiin arvio koko Ylläksen matkailukeskuksen toimialojen välisestä jakaumasta, sekä eri päästölähteiden keskinäisestä jakaumasta. Laatutiimiyritykset edustavat kattavasti alueella toimivia eri toimialoja. Merkittävimmät toimialat alueella ovat hissiyhtiöt, majoituspalvelut, ravitsemuspalvelut ja ohjelmapalvelut.

Lisätietoja hiilijalanjälkilaskennasta antaa Travelcon Oy:n Mikko Jantunen, p. 050-5202544.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Luonto köyhtyy Pohjoismaissa

"Luonnon monimuotoisuus on vähentynyt Pohjoismaissa jo pitkään, ja vuoden 1990 jälkeen sen häviämisvauhti näyttää jopa kiihtyneen. Vuodelle 2010 asetettua tavoitetta luonnon monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämisestä ei tulla saavuttamaan. Vaikka merkittävät puutteet ja eroavaisuudet Pohjoismaiden biodiversiteettiseurannoissa vaikeuttivatkin työtämme, kehityksen päälinjat vaikuttavat selkeiltä. Luonnon köyhtymisen pysäyttäminen vaatisikin nykyistä voimakkaampia toimia." toteaa projektipäällikkö Bo Normander Århusin yliopistossa sijaitsevasta Tanskan ympäristöntutkimuslaitoksesta.

NordBio2010 -tutkimushankkeessa biologista monimuotoisuutta mitattiin sekä määrällisillä että laadullisilla indikaattoreilla. Määrällinen osa keskittyi maankäyttöön. Sitä tarkasteltaessa luonnonympäristöjen havaittiin vähenevän kaikkialla Pohjoismaissa, mutta myös valopilkkuja löytyy. Metsäala on jossain määrin lisääntynyt Tanskassa ja Islannissa, millä saattaa olla myönteinen vaikutus biodiversiteettiin.

"Myös Suomessa metsäala ja etenekin puuston määrä on lisääntynyt lähinnä soita ojittamalla. Kehitystä voidaan tuskin pitää luonnon monimuotoisuuden kannalta toivottavana", muistuttaa tutkimukseen osallistunut Suomen ympäristökeskuksen tutkija Ari-Pekka Auvinen.

Myös tutkimuksen laadulliset vertailutulokset viittaavat pääsääntöisesti kielteiseen kehitykseen. Hyvin tunnettujen lajiryhmien kantojen kehitys on ollut erityisesti maatalousympäristöjen, soiden ja niittyjen osalta laskeva. Tosin lintuihin painottuneen seuranta-aineiston luotettavuus vaikeuttaa johtopäätösten tekemistä, sillä lintukantojen kehittyminen kertoo vain osatotuuden luonnon monimuotoisuuden tilasta. Hyvin tunnettujen lajien kantojen kehityksen lisäksi indikaattoreina käytettiin myös epäsuoria mittareita, kuten vanhojen puiden osuutta metsässä tai klorofyllin määrää vesistöissä.

Luonnon monimuotoisuuden kehityksen mittaamiseksi eri maiden ja maanosien mittakaavassa on alettu kehittää menetelmiä vasta viime vuosina. Yksi NordBio2010 -hankkeen tärkeimmistä saavutuksista on pohjoismaisen tutkimusyhteistyön tiivistyminen sekä eri maiden tutkimuskäytäntöjen vertailu. Biodiversiteettiseurantaa tulee jatkossa aktiivisesti koordinoida, jotta päätöksenteon pohjaksi saadaan vertailukelpoista tietoa kaikista Pohjoismaista.

Lue koko uutinen täältä

To 1.1.1970 kello 02:00 - Suomen ympäristökeskus

« Takaisin etusivulle

Kulutus ylittää luonnon rajat tänä vuonna ennätysaikaisin

Luonnon rajat tulevat tänä vuonna ennätysaikaisin vastaan ja ylikulutusaste on 40 prosenttia suurempi kuin planeetan kyky uusia luonnonvarojaan.. Ihmiskunnan ensimmäinen Maapallon ylikulutuspäivä (Global Overshoot Day) oli joulukuun 31. vuonna 1986. Kymmenen vuotta myöhemmin ihmiskunta käytti vuodessa 15 prosenttia enemmän luonnonvaroja kuin planeetta pystyi tarjoamaan ja maapallon luonnonvarat käytettiin loppuun jo marraskuussa.

Maailman ylikulutuspäivä muistuttaa, että luonnollakin on budjettinsa. Luonto voi tuottaa vain tietyn määrän luonnonvaroja ja sitoa vain tietyn määrän jätteitä kunakin vuonna. Maailmanlaajuisesti ihmiset ylittävät planeetan biologisen kyvyn tuottaa luonnonvaroja 1,4-kertaisesti. Ylikulutus on syynä useisiin polttavimpiin ympäristöongelmiin kuten ilmastonmuutokseen ja vähenevään luonnon monimuotoisuuteen.

Global Footprint Network laskee joka vuosi ihmiskunnan ekologisen jalanjäljen, joka kuvaa sitä, kuinka suuri alue tarvitaan ihmiskunnan elintason ylläpitämiseen. Tutkimuslaitos vertaa jalanjälkeä ekosysteemien kykyyn tuottaa luonnonvaroja ja käsitellä jätteitä. Ekologisen jalanjäljen avulla voidaan määrittää päivä, jolloin ihmiskunta alkaa elää yli varojensa.

Suomen luonnonvaroja on suuren pinta-alan vuoksi henkeä kohden laskettuna varsin paljon. Tästä syntyy helposti väärä mielikuva, että Suomen luonnonvarojen kulutus ja hiilidioksidipäästöt olisivat kohtuullisia. Global Footprint Networkin laskelmien ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tarkistuksen mukaan suomalaisilla oli vuonna 2006 maailman kolmanneksi suurin ekologinen jalanjälki. Uudet laskelmat kansallisista ekologisista jalanjäljistä ilmestyvät vielä tänä vuonna.

Global Footprint Network ja sen kansainväliset kumppanit vaikuttavat liike-elämään ja poliittisiin päättäjiin, jotta ekologiset rajat ja luonnon kantokyky huomioitaisiin kaikessa päätöksenteossa. Kansalaiset puolestaan voivat laskea internetissä oman ekologisen jalanjälkensä ja oppia pienentämään sitä.


Lue koko juttu täältä>>

To 1.1.1970 kello 02:00 - YM

« Takaisin etusivulle

Uusiutuvan energian syöttötariffi luo työpaikkoja ja liiketoimintaa

WWF:n Gaia Consulting Oy:ltä tilaama selvitys menestyksekkäistä ilmastoratkaisuista osoittaa, että Saksan syöttötariffin kansantaloudelliset vaikutukset ovat olleet positiivisia. Vaikka Saksan syöttötariffin suuruus on ollut jopa 5-57 senttiä / kWh, sen kustannukset kuluttajalle ovat olleet alle 1 senttiä / kWh eli alle 4 % sähkön kuluttajahinnasta. Syöttötariffin on arvioitu synnyttäneen Saksaan jopa 70000–80000 uutta työpaikkaa, kun hinnannoususta johtuva ostovoiman heikentyminen on huomioitu. Syöttötariffi on ollut keskeisessä roolissa myös uusiutuvan energian kasvamisessa yli 20 miljardin euron liiketoiminnaksi, ja Saksan tuulivoimateknologiasta yli 70 % menee vientiin. Syöttötariffin ansiosta uusiutuvan energian määrä on kolminkertaistunut vuodesta 2000 lähtien. Näin on saavutettu 44 miljoonan hiilidioksiditonnin suuruiset päästövähennykset, joka vastaa yli puolta Suomen hiilidioksidipäästöistä.

WWF pitää valitettavana, että suomalaisessa ilmastopolitiikassa ei ole tarkasteltu juurikaan ohjauskeinojen positiivisia vaikutuksia työllisyyteen, energiaomavaraisuuteen, innovaatioiden syntyyn, teknologian kehittymiseen, vientiin ja uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Energiantuotantomuotoja vertaillaan Suomessa lähinnä suorien investointikustannusten perusteella, vaikka tämä ei kerro läheskään koko totuutta niiden kokonaistaloudellisista vaikutuksista. Syöttötariffi pitäisi nähdä myös keinona synnyttää työtä ja uutta liiketoimintaa Suomen maaseudulle, eikä pelkkänä kustannuksena päästöjen vähentämiseksi.

WWF:n mukaan uusiutuvan energian syöttötariffi tulisi ulottaa Suomessa biokaasun lisäksi mm. tuulivoimalle, biopolttoaineilla toimiville pienen kokoluokan sähkön- ja lämmön yhteistuotantolaitoksille sekä rakennus- ja maatilakohtaisille uusiutuvan energian tuotantojärjestelmille. Lähivuosina rakennuskohtaiset aurinkopaneelit ja -keräimet, sähköä ja lämpöä tuottavat pellettikattilat, biokaasu-uunit sekä pientuulivoimalat tulevat yleistymään.

”Kansalaisilla tulee olla oikeus tuottaa oma energiansa ja välittää sitä myös myyntiin. Syöttötariffin avulla tulisi taata, ettei sähköverkkoon liittymisestä aiheudu yksittäisille ihmisille tai maatiloille kohtuutonta kustannusta. Ilmastonmuutoksen uhatessa ihmisten vaikutusmahdollisuuksia päästöjen vähentämiseen on lisättävä”, toteaa WWF:n ilmasto-ohjelman päällikkö Karoliina Auvinen.

Syöttötariffi on käytössä jo 40 maassa erilaisina sovelluksina. Saksassa on käytössä kiinteä syöttötariffimalli, jossa energiantuottajat saavat tietyn ennalta määritellyn hinnan 20 vuoden ajan. Suomeen voisi sopia parhaiten sellainen tariffijärjestelmä, jossa uusiutuvan energian tukimaksu riippuu sähkömarkkinahinnasta. Tällöin lisähintaa maksettaisiin energiantuottajille silloin, kun sähkön hinta laskee pörssissä keskimäärin tietyn rajan alle.

Lue koko juttu täältä!

To 1.1.1970 kello 02:00 - WWF

« Takaisin etusivulle

Green Office -toimistot vähensivät 2000 tonnia hiilidioksidipäästöjä

WWF:n Green Office -toimistot vähensivät vuonna 2007 yhteensä 1999 tonnia hiilidioksidipäästöjä aiempaan vuoteen verrattuna kulutustaan vähentämällä. Määrä vastaa 10 000 henkilöautomatkaa Suomen eteläkärjestä pohjoiskärkeen. WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöpalvelu, jonka tavoitteena on ilmastonmuutoksen hidastaminen, kestävien toimintamallien edistäminen ja ympäristötietoisuuden lisääminen. Viimeisten kahden vuoden aikana Green Office -toimistojen määrä on kaksinkertaistunut.

Lue koko tiedote täältä!

To 1.1.1970 kello 02:00 - WWF

« Takaisin etusivulle

Julkiset hankinnat kestäviksi – 22 miljardia syytä

Toimintaohjelmalla pyritään pienentämään hankintojen ilmastovaikutusten lisäksi jätemäärää sekä ympäristön kemikalisoitumista. Samalla julkishallinto edistäisi luonnonvarojen kestävää käyttöä ja ympäristömyötäisiä innovaatioita.

Julkisten hankintojen arvo on Suomessa 22 miljardia euroa vuodessa eli noin 15 % bruttokansantuotteesta. Muun muassa EU:n komission teettämissä selvityksissä on arvioitu, että kestävillä hankinnoilla voidaan saada merkittäviä säästöjä kasvihuonekaasupäästöissä. Ennakolta viisaat ja kestävät ratkaisut lisäisivät kustannustehokkuutta ja vähentäisivät myös kestämättömistä ratkaisuista aiheutuneita ongelmia.

Tavoitteena pienentää julkishallinnon ympäristökuormitusta
Toimintaohjelman laatinut työryhmä esittää tavoitteita julkisille hankkijoille viidellä eri toimialalla: sähkön hankinta, palvelusopimukset, rakennukset ja kiinteistönhoito, energiaa käyttävät laitteet sekä elintarvikkeet.

Työryhmä ehdottaa muun muassa:

-julkishallinnon käyttämästä sähköstä tuotetaan vuonna 2010 uusiutuvilla energiamuodoilla 31,5 % ja vuonna 2015 vähintään 60%

-julkishallinnon toimitilat ja julkisella rahoituksella rakennettavat rakennukset ovat matalaenergiataloja
-kuljetuksia ja liikkumistarvetta vähennetään sekä hankitaan henkilöautoja, joiden hiilidioksidipäästöt ovat alle120-130g/ km

-palveluiden hankinnassa otetaan huomioon elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset sekä pohjoismaisen tai EU:n ympäristömerkin palveluille kehittämät kriteerit

-ruokapalvelujen elintarvikehankintojen kestävyyttä lisätään: kestävällä tavalla tuotettua ruokaa tarjoillaan julkishallinnossa vähintään kerran kuukaudessa vuoteen 2010 mennessä ja vähintään kerran viikossa vuoteen 2015 mennessä

-energiaa käyttävien laitteiden hankinnassa käytetään energia- ja ympäristömerkkien kriteereitä

-Johto kestävien hankintojen taakse

Keinoiksi lisätä hankintojen ympäristöystävällisyyttä työryhmä ehdottaa toimia johdon ja päätöksentekijöiden sitouttamiseksi sekä energiankäytön vähentämiseksi hankinnoissa, rakentamisessa ja matkustamisessa. Toimia ehdotetaan myös lisäämään osaamista, tukemaan innovaatioita sekä motivointia taloudellisilla ohjauskeinoilla.

Kestävät hankinnat edellyttävät, että koko organisaatio sitoutuu niihin. Johdon on oltava hankinnoista vastaavien tukena. Käytännössä tämä tarkoittaa, että julkisiin organisaatioihin on saatava ympäristöjärjestelmät tai –ohjelmat ja että ympäristönäkökulma sisällytetään hankintastrategioihin ja –ohjeisiin. Lisäksi työryhmä ehdottaa, että valtion virastot ja laitokset laativat suunnitelman energiankäytön vähentämisestä ja uusiutuvan energian osuuden kasvattamisesta hankinnoissa, rakennuksissa ja liikkumisessa.

Helppokäyttöisiä tietojärjestelmiä ja työkaluja tarvitaan työryhmän mukaan auttamaan hankinnoista vastaavia saamaan riittävästi ympäristö- ja laatutietoa tavaroista, palveluista ja urakoista. Jatkossa olisi tarpeen saada käyttöön Internet-pohjainen tietopankki, joka sisältää keskeisten tuoteryhmien kriteerit, tarjouspyyntömalleja sekä elinkaarikustannusten laskentamenetelmiä.

Työryhmä esittää perustettavaksi ns. help deskin helpottamaan julkishallinnon ympäristöteknologiaan liittyviä hankintoja. Samoin ehdotetaan kehitettäväksi rahoitusmalli, jolla madalletaan hankintaorganisaation kynnystä lähteä valmistelemaan kustannuksiltaan suurta, innovatiivista ympäristöteknologiahanketta.

Työryhmä asettaisi myös tavoitteen vähentää julkishallinnon virkamatkojen hiilidioksidipäästöjä ja ehdottaa, että näiden päästöjen neutralointimahdollisuudet selvitetään.

Taustalla muun muassa hallitusohjelman kirjaukset
Toimintaohjelman ovat laatineet työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö yhteistyössä muiden ministeriöiden, asiantuntijaorganisaatioiden, yritysten, yhteisöjen, valmistajien ja hankkijoiden kanssa. Ympäristöministeriön asettaman työryhmän puheenjohtajana on toiminut Vesa Haapamäki Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä.

Nykyisessä hallitusohjelmassa on tavoite toteuttaa kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelma. Ehdotus myös konkretisoi julkisista hankinnoista annetun lain 2 §:n tavoitetta ottaa ympäristönäkökohdat hankinnoissa huomioon. Tärkeä tavoite on myös toteuttaa EU:n energiapalveludirektiivin linjaus säästää julkishallinnossa energiaa 9 % vuosina 2008-2016.

To 1.1.1970 kello 02:00 - YM 13.2.2008

« Takaisin etusivulle

Sortuvatko yritykset ekojuksaamiseen?

Muun muassa Fortumin ja Neste Oilin mainokset saivat Kuluttajavirastolta muistutukset. Myös autojen mainonnalle aiotaan luoda uudet pelisäännöt.

Kuluttajaviraston valvontakampanja osoitti, että ympäristöväitteet ovat usein epämääräisiä ja antavat liian myönteisen kuvan. Mainontaa seurattiin viikon ajan lehdissä, radiossa ja televisiossa.

To 1.1.1970 kello 02:00 - STT

« Takaisin etusivulle

Gore: Ilmastonmuutos pelättyäkin nopeampi

Ilmastonmuutos etenee paljon pelättyäkin nopeammin, varoittaa Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore. Hänen mukaansa esimerkiksi pohjoisnavan jäätiköt voivat sulaa kokonaan kesäkuukausien aikana viiden vuoden kuluessa.

- Tämä on planeetan hätätila. Tällaista ei ole ollut koskaan ihmiskunnan historiassa, Gore sanoi torstaina Maailman talousfoorumissa Sveitsissä.

Hän arvioi, että ilmasto lämpenee vauhdikkaammin kuin kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on ennustanut synkimmissä laskelmissaan.

Gore arvosteli myös hidastelua päästöjen vähentämisessä. Hänen mielestään Balin ilmastokokouksessa saavutettiin vain vähän edistystä.

Gore ja IPCC palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla joulukuussa.

To 1.1.1970 kello 02:00 - STT-AFP

« Takaisin etusivulle

Liikematkojen päästöjä voidaan vähentää

Liikematkailu jatkoi viime vuonna kasvuaan. Suomen matkatoimistoalan liiton mukaan liikematkamyynti lisääntyi kuutisen prosenttia edellisvuodesta. Suomen liikematkayhdistyksen toiminnanjohtaja Jutta Luoma kertoo jäsentutkimuksesta, jonka mukaan yritykset odottavat kasvun jatkuvan tänä vuonna.

– Kyselyssämme 42 prosenttia vastaajista uskoi kasvun jatkuvan ja 45 prosenttia arvioi määrien pysyvän ennallaan, sanoo Luoma.

Tämä ei silti tarkoita, että maailmalle pöristeltäisiin surutta. Jyväskylän yliopistossa tehty kysely osoittaa, että sekä matkojen kustannukset että ympäristövaikutukset kiinnostavat suuryritysten johtoa.

Tutkimusta varten haastateltiin joulu–tammikuussa Suomen 150 suurimman yrityksen ympäristöasioista ja matkahallinnosta vastaavia johtajia.

Työn teetti liikkeenjohdon konsulttiyhtiö Gather Group, joka on erikoistunut matkailualaan ja kehittänyt oman työkalun liikematkailijan hiilidioksidipäästöjen laskemiseen. Sen avulla voidaan laskea eri matkavaihtoehtojen ilmastovaikutukset.

Haastatellut johtajat haluavat vähentää liikematkustusta sekä hiilidioksidipäästöjen että kustannusten takia. Yksi vaihtoehto on luopua matkoista ja hoitaa neuvottelut puhelin- tai videokonferensseina. Gather Groupin toimitusjohtaja Erik Floman toteaa, että tällöin johdon pitää pystyä arvioimaan, mikä on tarpeen ja mikä ei.

– Suuri osa liikematkailusta on myyntityötä, jossa on tärkeää tavata nenätysten.

Jotkut yritykset ovat moittineet videoneuvottelujen tekniikkaa kalliiksi. Toiset sen sijaan ovat saaneet selviä säästöjä hoitamalla yhtiöiden sisäiset palaverit tekniikan avulla.

Vaikka matkaan lähdettäisiin, on paljon tehtävissä. Päästöjen määrä riippuu matkakohteesta ja reitistä sekä käytettävästä välineestä.

– Kotimaanmatkailussa voi säästää huomattavasti valitsemalla auton, junan tai lentokoneen väliltä edullisimman vaihtoehdon.

Ulkomaille mentäessä ajallisesti järkevin väline on lähes poikkeuksetta lentokone.

– Päästöissä voi tällöin säästää noin 20 prosenttia, kun valitsee lentoyhtiön, jolla on moderni kalusto, laskee Floman.

Sekä ympäristön että ajankäytön kannata on järkevää tarkastella matkaa kokonaisuutena. Esimerkiksi hotellit kannattaa valita sopivasti reitin varrelta. Luoma muistuttaa, että palveluja ostettaessa voidaan niin ikään ottaa ympäristöasiat huomioon.

– Kun keskitetään hotellimajoituksia tai autonvuokrauksia, selvitetään, miten palveluntuottaja asiansa hoitaa.

Lentojen päästöjä on mahdollista kompensoida vapaaehtoisin maksuin. Näitä kerää monta erilaista yritystä ja yhteisöä. Noin puolella tutkimukseen vastanneista yritysjohtajista ei ollut selkeää mielipidettä kompensoinnista.

Luoma uskoo, että yrityksissä aprikoidaan, mikä voisi olla turvallinen yhteistyökumppani ja mihin rahat päätyvät.

– Voin kuvitella, että ensisijaisesti yritetään miettiä, miten omalla toiminnalla pystyttäisiin vähentämään päästöjä.

Flomanin mielestä omien toimien vaikutusten pohdinta on järkevää. Hän kyseenalaistaa hiilidioksidikompensaation ja vertaa sitä anekauppaan.

Ympäristöasioita Floman ei kuitenkaan vähättele.

– Liikematkustajan hiilidioksidipäästöt ovat koko liikenteestä pieni osa, mutta sillä on iso symboliarvo yrityksen profiloitumisen kannalta. Asia on paljon ominaisarvoaan tärkeämpi.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Outi Kokko/Taloussanomat 22.1.2008

« Takaisin etusivulle

Heinon Tukku on vuoden 2007 Luonnonvarojen säästäjä

Heinon Tukku Oy harjoittaa päivittäistavaroiden tukkukauppaa ja maahantuontia. Asiakkaita ovat erityisesti hotellit, ravintolat ja kahvilat. Yrityksen kasvaessa Heinon Tukku on onnistunut myös vähentämään jätemäärää huomattavasti. Liikevaihtoon suhteutettuna yrityksen toimipisteiden jätemäärät ovat pienentyneet jopa 28 prosenttia vuodesta 2004 vuoteen 2006.

Jätteiden määrän vähentymiseen ovat vaikuttaneet yhteistyö tavarantoimittajien kanssa sekä varastonkiertoon ja tuotteiden laadunhallintaan liittyvät tekijät. Hävikkiä ehkäistään myös aktiivisella erääntyvien tuotteiden hinnoittelulla. Heinon Tukku Oy:llä on käytössä sertifioitu ISO14001 ympäristöjärjestelmä.

Heinon pääkaupunkiseudulla toimivat tukkuyksiköt vastaanottavat asiakkaaltaan maksutta käytettyä paistoöljyä. Paistoöljy toimitetaan raaka-aineeksi muun muassa biodieselin, lämmitysöljyn ja voiteluaineiden valmistukseen. Helsingin pikatukussa vastaanotetaan myös loisteputkia, paristoja, lasijätettä sekä sähkö- ja elektroniikkaromua, jotka yritys hoitaa omalla kustannuksellaan asianmukaiseen käsittelyyn.

YTV on palkinnut vuodesta 1999 lähtien vuosittain yrityksen tai yhteisön, joka on onnistunut vähentämään merkittävästi syntyvän jätteen määrää. Luonnonvarojen säästäjä -palkinto ja Petra-jätevertailu ovat osa YTV:n Waste Prevention Kit -hanketta, joka on osin Euroopan Unionin Life-ohjelman rahoittama

To 1.1.1970 kello 02:00 - YTV

« Takaisin etusivulle

Älypää: Ympäristöaiheinen tietovisa

Pelaamaan

To 1.1.1970 kello 02:00 -

« Takaisin etusivulle

Tänään lauantaina olemme kuluttaneet tämän vuoden luonnonvarat

Maailman tämän vuoden luonnonvarojen tuotto on kulutettu loppuun lauantaina 13.10. Loppuvuoden elämme ekologisella luottokortilla ilman takaisinmaksukykyä. 20 vuotta sitten ekovelkapäivä sijoittui joulukuun puoleenväliin. Ekovelkapäivä on aikaistunut, koska ekologinen jalanjälkemme kasvaa. Suurin syy tähän ovat kasvavat hiilidioksidipäästöt, ja Suomessakin energian kulutus kasvaa jatkuvasti. WWF korostaa, että nopein keino energiakehityksen täyskäännökseen ovat poliittiset ohjauskeinot, joilla energiatehokkuus paranee ja uusiutuvaa energiaa saadaan käyttöön.

Lue tiedote kokonaisuudessaan

To 1.1.1970 kello 02:00 - WWF

« Takaisin etusivulle

Otsonikerrosta suojeltu 20 vuotta - haasteena kytkös ilmastonmuutokseen

Maailman terveysjärjestö WHO on laskenut, että Montrealin pöytäkirjan avulla maailmassa on säästytty yli 20 miljoonalta syöpätapaukselta ja yli 130 miljoonalta silmäsairaudelta. WHO:n mukaan inhimillisten kärsimysten lisäksi hoitokuluissa on säästetty 224 miljardia dollaria.

Useimmat otsonikerrosta heikentävistä aineista ovat myös voimakkaita kasvihuonekaasuja. Arvion mukaan otsonisopimuksen avulla on pystytty vähentämään kasvihuonekaasuja yhteensä 25 miljardilla tonnilla hiilidioksidiekvivalenttia. Tämä on enemmän kuin teollisuusmaiden kasvihuonekaasupäästöt yhteensä vuonna 1990, jota pidetään YK:n ilmastosopimuksen alaisen Kioton pöytäkirjan perusvuotena.

Otsonikerrosta heikentäviä aineita tunnetaan noin 100 ja ne ovat hyvin pysyviä yhdisteitä. Niitä käytetään muun muassa ponneaineina aerosoleissa, kylmäaineina, vaahdotusaineina, sammutusaineina ja liuottimina.

Uudet haasteet liittyvät ilmastonmuutokseen
Viime vuosina otsonisopimuksen uudeksi haasteeksi ovat nousseet ilmastonmuutoksen ja otsonikerroksen ohenemisen väliset kielteiset yhteydet. Ongelmat kiteytyvät halogenoitujen kloorifluorihiilivetyjen eli HCFC-yhdisteiden käyttöön. Nämä aineet otettiin väliaikaisesti käyttöön korvaamaan otsonikerrokselle erittäin haitallisia kloorattuja hiilivetyjä (CFC-yhdisteet).

HCFC-yhdisteet ja niiden tuotannossa syntyvät fluorihiilivedyt ovat kuitenkin moninkertaisesti hiilidioksidia voimakkaampia kasvihuonekaasuja.Näiden yhdisteiden tuotanto ja kulutus kasvavat voimakkaasti kehitysmaissa. Tämä uhkaa tehdä tyhjäksi otsonisopimuksen saavutukset sekä ilmaston että otsonikerroksen suojelussa.

Pöytäkirjan 19. osapuolikokous on Montrealissa 17.-19.9. Kokouksen tärkeimpänä asiana on ehdotus nopeuttaa aikataulua, jolla HCFC-yhdisteiden käytöstä voitaisiin maailmanlaajuisesti kokonaan luopua. Vauhdikkaammat rajoitustoimet saattavat kokouksessa kuitenkin kaatua kehitysmaille annettavan rahoituksen puutteeseen.

Otsonikerroksen suojelua koskeva pöytäkirja allekirjoitettiin 1987 Montrealissa, Kanadassa. Allekirjoituspäivästä sai alkunsa 16.9. vietettävä kansainvälinen otsonipäivä. Pöytäkirjan ensimmäinen osapuolikokous järjestettiin Suomessa keväällä1989. YK:n ympäristöohjelman alaisen sopimuksen on allekirjoittanut yhteensä 191 maata.

Tulevan osapuolikokouksen yhteydessä järjestetään myös juhlallisuudet sopimuksen 20-vuotistaipaleen kunniaksi.

To 1.1.1970 kello 02:00 - YM

« Takaisin etusivulle

Hotellien ja retkeilymajojen Joutsenmerkkikriteeristöt päivitetty

Hotellit ja retkeilymajat ovat saaneet päivityksen Pohjoismaisen ympäristömerkin, eli Joutsenmerkin kriteeristöön. Uusin versio on mallia 3.0.

Lisätietoja hotellisi mahdollisuuksista saavuttaa Joutsenmerkki, saat ottamalla yhteyttä Travelcon Oy:n asiantuntijaan Matti Korhoseen tai toimitusjohtaja Mikko Jantuseen.

Ota yhteyttä tai jätä yhteydenottopyyntö täältä!

To 1.1.1970 kello 02:00 -

« Takaisin etusivulle

Enjoy your stay: Hotels go green

Remember when all a hotel had to do to show its concern for the environment was to ask its guests to reuse their towels?

Hotels now are rolling out all sorts of green programs, in part because their business guests in particular are demanding it, and in part because the hotels are finding that going green saves money.

“Environmental issues are one of the hottest issues within the travel industry right now,” said Bill Connors, the executive director of the National Business Travel Association. The association is addressing the topic of eco-friendly elements in hotel design and operations for the first time at its annual convention in July.

Connors’ view is borne out by the rise in hotels registering to be certified under the United States Green Building Council’s Leadership in Energy and Environmental Design program, a commercial-building rating system. “I think it’s a really noticeable trend,” said Max Zahniser, a program manager.

Get the full story at CNET News.com


To 1.1.1970 kello 02:00 - Published Monday, July 2, 2007 Hotelmarketing.com

« Takaisin etusivulle

Kauppalehti 6.6.2007: Sidosryhmät kiinnostuneita hotellien ympäristöasioista

Hotelzon Finlandin ja Travelconin suomalaisille hotelleille teettämästä ympäristökyselystä käy ilmi, että suurimmalla osalla alan yrityksistä on parannettavaa ympäristöasioiden hoidossa.

Kyselyyn vastasi noin 240 hotelli- ja majoitusalan yritystä, joista enemmistöllä ei ole käytössään johdettua ympäristöasioiden hallintajärjestelmää. Asiakkaat ja muut sidosryhmät ovat kuitenkin kiinnostuneita ympäristöasioista.

Hotelzon Finlandin maajohtaja Ville Valorinta kertoo, että ympäristöasioita ei kuitenkaan vielä käytetä kilpailuetuna kovin laajalti, vaikka se olisi mahdollista.

Lähde: Kauppalehti 6.6.2007 s. 12

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon

« Takaisin etusivulle

KTM tiedottaa: Kansalaisten käsitykset ilmastonmuutoksesta ovat muuttuneet

Tiedot ilmenevät tutkimuksesta, jossa selvitettiin kansalaisten tietämystä ja käsityksiä ilmastonmuutoksesta. Kansalliseen ilmastostrategiaan liittyvään ilmastonmuutoksen viestintäohjelmaan (2002–2007) kuuluva tutkimus toteutettiin nyt kolmatta kertaa. Tutkimukset on tehty valtakunnallisesti haastattelemalla edustavasti 15–79-vuotiasta väestöä Taloustutkimuksen Omnibus-menetelmällä. Vastaajamäärä on ollut kulloinkin noin 1 000.

Ilmastonmuutosta pidetään nyt tärkeimpänä ihmisen elämään vaikuttavana asiana ja siihen olennaisesti liittyviä tulvia, myrskyjä ja rankkasateita toiseksi tärkeimpinä. Vuonna 2004 ykkösenä ollut terrorismi on nyt neljäntenä. Kolmannelle sijalle nousi taloudellinen taantuma. Ilmastonmuutoksen vakavuus on siis vihdoinkin alkanut puhutella ihmisiä.

Ilmastonmuutoksen vakavimmaksi uhaksi on vastaajien mielestä tänä vuonna noussut tulvien, rankkasateiden ja myrskyjen yleistyminen. Pohjoisen mannerjäätikön sulaminen on lähes yhtä uhkaava ilmiö. Vähiten uhkaavaksi koetaan talvien leudontuminen ja lumipeitteen väheneminen, vaikka 46 % suomalaista mainitseekin ne ykköseksi kysyttäessä ilmastonmuutoksen vaikutuksia omaan elämään. 28 % ei osaa mainita yhtään asiaa, mikä vaikuttaisi omaan elämään.

Kasvihuoneilmiön voimistumisen syitä osataan mainita selvästi enemmän kuin aiemmissa tutkimuksissa. Teollisuuden, liikenteen ja energiantuotannon päästöt sekä ihmisen toiminnan vaikutukset yleensä mainitaan entistä useammin. Myös lentoliikenteen päästöt nousevat esiin.

Oma valmius toimia on nousussa
Ihmisten oma valmius tehdä erilaisia toimenpiteitä on nousussa. Entistä useampi vastaaja ei enää epäröi vaan ilmoittaa olevansa erittäin valmis toimimaan. Suosituimpia toimia ovat jätteiden lajittelu ja kierrättäminen (64 %) sekä energian säästäminen (47 %). Vähemmän polttoainetta kuluttavan auton hankinta ja autoilun vähentäminen kiinnostaa joka kolmatta. Työsuhdematkalippu innostaisi kolmea neljäsosaa työssäkäyvistä vastaajista. Kimppakyyti harrastustoiminnan yhteydessä saa kannatusta lähes puolelta vastaajista, mutta omasta autosta luopuminen on useimmille mahdoton ajatus.

Kansalaisten kulutustottumukset ovat säilyneet viimeisen kolmen vuoden aikana samantapaisina. Yleisin ympäristöystävällinen tottumus on edelleen pyöräily tai kävely lyhyillä asiointimatkoilla. Jätteiden lajittelu, kertakäyttötuotteiden välttäminen ja tavaroiden kierrättäminen on yleisempää kuin aikaisemmin. Kolmella vastaajasta neljästä on edellä mainittuja tapoja. Reilut puolet vastaajista (51 %) ilmoittaa sammuttavansa laitteet virtanappulasta valmiustilan sijaan.

Tee Muutos -kampanja toi ilmastonmuutoksen lähelle ihmistä
Osana Ilmastonmuutoksen viestintäohjelmaa toteutettu Tee muutos -kampanja toi ilmastonmuutoksen lähelle tavallisia kuluttajia. Tavoitteena oli asenteiden muuttaminen, kiinnostuksen herättäminen ja tietoisuuden lisääminen. Kampanjalla aktivoitiin ihmisiä toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Kesäkuussa 2006 käynnistyneen kampanjan ilme ja konsepti luotiin EU-komissiossa, mutta sen toteuttamisesta vastasivat jäsenmaat itsenäisesti. Suomen panos kampanjaan oli noin miljoona euroa. Suomessa kampanjan toimia olivat mm. erilaiset alueelliset tilaisuudet ja tapahtumat, mediamainonta suurimmissa sanomalehdissä ja radioissa sekä katubanderollit. Toimittajia ja opettajia aktivoitiin ja koulutettiin aiheen käsittelyyn. WWW-palvelussa oli mahdollisuus tehdä oma lupaus ja hakea tietoa ilmastonmuutoksesta. Kampanjaan saatiin mukaan yli 70 valtakunnallista ja paikallista lähettilästä ja kumppania. Lupauksia annettiin noin 4 000.

Yksi kampanjan lähettiläistä on yrittäjä Hjallis Harkimo, joka myöntää lähteneensä mukaan asiaan perehtymättä. Kesäkuussa 2006 annetut lupaukset Hartwall Areenan lämpötilan laskemiseksi ja oman jälkikasvun opettamisesta saavat nyt jatkoa.

”Olen vaihtamassa autoni vielä tämän kevään aikana hybridiautoksi. Lisäksi selvitän parhaillaan taloni öljylämmityksen uusimista, vaihtoehtoina ovat pellettilämmitys tai maalämpö”, kertoi Harkimo Ilmastonmuutoksen viestintäohjelman päätösjuhlassa tänään 16.3.2007 Helsingissä.

Viisivuotinen viestintäohjelma on loppusuoralla
Vuosina 2002–2007 toteutettu Ilmastonmuutoksen viestintäohjelma on osa kansallisen ilmastostrategian toteutusta. Ohjelmalla on pyritty lisäämään suomalaisten tietoisuutta ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista ja hillitsemisestä. Kauppa- ja teollisuusministeriö on rahoittanut ohjelman kautta viestintähankkeita, jotka on suunnattu eri kohderyhmille, esimerkiksi energia- ja jätealan yrityksille, yhteisöille ja kunnallisille toimijoille, opettajille sekä maa- ja metsätalousalan yrittäjille.

Hankkeita on viiden vuoden aikana ollut yhteensä 62. Niiden avulla on kerrottu muun muassa, miten jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Ohjelman kokonaisbudjetti oli noin 2,5 miljoonaa euroa.

”Viestintäohjelma on onnistunut luomaan pohjaa sille, että me suomalaiset olemme valmiimpia omaksumaan ilmastotietoa eri suunnilta. Toivottavasti tämä tieto vaikuttaa arkipäivän valintoihimme sekä työssä että kotona”, painottaa Ilmastonmuutoksen viestintäohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja Sirkka Vilkamo kauppa- ja teollisuusministeriöstä.

Viestintäohjelman toteuttamiseen ovat kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla osallistuneet liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Opetushallitus, ympäristöministeriö sekä Motiva Oy.

www.Ilmastonmuutos.info

To 1.1.1970 kello 02:00 - KTM/Motiva

« Takaisin etusivulle

Asem-maiden ympäristöministerit vauhdittavat energiatehokkuutta

Kokouksessa on tarkoitus hyväksyä poliittinen julistus, jossa korostetaan muun muassa energiatehokkuutta. Ympäristöministereiden mukaan energiatehokkuuden ansiosta saavutettavat sekä taloudelliset että ilmastolle koituvat hyödyt ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Keskustelussa on korostunut enimmäkseen energiantuotantoon liittyvien rakenteellisten muutosten tarve. Myös mahdollisuudet energiatehokkuuden parantamiseen ovat jo nyt olemassa ja nopeasti hyödynnettävissä. Muun muassa IEA:n eli Kansainvälinen Energiajärjestön arvioiden mukaan jopa yli puolet hiilidioksidipäästöjen vähentämismahdollisuuksista vuoteen 2050 mennessä liittyy energiatehokkuuteen.

Ympäristöministerit painottavat myös energiakatselmusten merkitystä. Esimerkiksi Suomessa jo 15 vuotta yritysten ja kuntien keskuudessa käytössä olleilla energiakatselmuksilla on saatu aikaan lähes 290 miljoonan euron säästöt sekä merkittävä vähennys hiilidioksidipäästöihin.

Lehtomäen mukaan Suomelle tarjoutuu kokouksessa oivallinen tilaisuus olla vuoropuhelussa keskeisten Aasian ja EU-maiden kanssa ja tuoda esille Suomen omaan hallitusohjelmaan kirjattuja ilmasto- ja energiatavoitteita. Suomi aikoo kokouksessa tuoda esille myös vahvaa osaamistaan ympäristöteknologian alalla sekä siihen liittyviä vientimahdollisuuksia. Viime vuonna Suomi aloitti muun muassa energiakatselmuksiin liittyvän kehitysyhteistyöhankkeen Vietnamissa.

Ympäristöministeri Lehtomäki korosti puheenvuorossaan sitä, että markkinoille tarvitaan innovatiivisia, markkinavetoisia uusia keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Esimerkkinä hän mainitsi Skandinaviassa paljon suosiota saavuttaneiden lämpöpumppujen markkinakehityksen. "Energiatehokkuuden investointeihin olisi saattava uutta puhtia. Teknisen osaamisen ja uusien investointien välistä kuilua on kavennettava innovatiivisilla rahoitusratkaisuilla", Lehtomäki painotti. Lehtomäki otti esimerkiksi Pohjoismaiden rahoitusyhtiö Nefcon, joka on pystynyt kannustamaan merkittäviä yrityksiä investoimaan energiansäästöön tuottavalla ja resursseja säästävällä tavalla.

Kööpenhaminan kokous on kolmas ympäristöministereiden tapaaminen ASEMin kymmenvuotisen historian aikana. Aiemmat kokoukset on järjestetty Kiinassa 2002 ja Italiassa 2003. Kööpenhaminaan saapuu valtuuskuntia noin 40:stä EU:n ja Aasian maasta.

Ilmasto- ja energiakysymykset ovat Kööpenhaminan kokouksessa pitkälti Suomen ansiosta. Viime syksynä Suomen isännöimässä kuudennessa ASEM-huippukokouksessa saatiin aikaan paljon kiitosta saanut laajasti hyväksytty julistus ilmastosta. Sen ydinkohtia on muun muassa edistää ympäristö- ja ilmastomyötäistä teknologiaa maailmanlaajuisesti.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Ympäristöministeriö

« Takaisin etusivulle

Travelcon laajentaa palvelutarjontaansa

Uudet palvelukokonaisuudet on jaettu siten, että kaikille matkailun eri toimijoille majoituksen tarjoajista ja matkanvälittäjistä aina palvelut ostaviin tahoihin asti pystytään tarjoamaan ratkaisuja matkustamisen ympäristövaikutusten vähentämiseen ja raportoimiseen.

Tutustu tästä uusiin palvelukokonaisuuksiimme

To 1.1.1970 kello 02:00 -

« Takaisin etusivulle

WWF haastoi varustamot lopettamaan laivojen jätevesipäästöt

Lomakauden lähestyessä WWF haastaa Itämeren maiden varustamot lopettamaan matkustajalaivojensa jätevesien laskemisen mereen. WWF:n kansainvälinen Itämeri-tiimi on tänään vedonnut Itämeren maiden varustamoihin ja aikoo julkaista suojelutalkoisiin lähtevien varustamoiden nimet kesäkuussa. Matkustajat tekevät Itämerellä vuosittain 80 miljoonaa merimatkaa. Tämä merkitsee yli 100 miljoonaa WC-huuhtelua, joista suuri osa päätyy mereen.

Itämerellä liikennöivien alusten jätevesien vuosittainen ravinnemäärä on noin 460 tonnia typpeä ja 150 tonnia fosforia. Aluksien jätevesien fosforimäärää yksistään Suomenlahdella voi verrata esimerkiksi neljän rannikkokaupungin – Espoon, Porvoon, Kotkan ja Haminan – jätevesipäästöjen fosforikuormaan. Alusten jätevedet sisältävät myös bakteereja, viruksia, raskasmetalleja ja kemikaaleja. Laivojen jätevesistä suuri osa päätyy puhdistamattomina mereen, mikä lisää muun muassa myrkyllisiä sinileväkukintoja.

WWF on pyytänyt Itämeren alueen varustamoita ilmoittamaan WWF:lle 11.6. mennessä, sitoutuvatko ne vapaaehtoisesti lopettamaan matkustaja-alustensa jätevesien laskemisen mereen mukaan lukien kansainväliset vesialueet, jonne jätevesien lasku on edelleen laillista. WWF haluaa laivayhtiöiden sitoutuvan WC- eli "mustien" vesien tyhjentämiseen satamien jätevesiasemiin "Harmaat" vedet voi käsitellä laivoilla parhaalla mahdollisella tekniikalla niin, että esimerkiksi fosforista saadaan talteen 75-90 prosenttia.

"Kukaan ei varmuudella tiedä, kuinka monet laivat päästävät jätevetensä Itämereen. WWF:n kampanjan tavoite on jätevesikuormituksen vähentämisen lisäksi saada asiasta julkista tietoa. Suomalaisista laivayhtiöistä noin puolet todennäköisesti huolehtii matkustajalaivojensa jätevesistä asianmukaisesti. Toivomme kuitenkin niidenkin osallistuvan kampanjaamme ja antamaan asiasta julkisen sitoumuksen. Näin he voivat esimerkillään haastaa muut suomalaisvarustamot ja muiden Itämeren maiden laivayhtiöt mukaan suojelutalkoisiin puhtaan Itämeren puolesta", sanoo WWF:n kansainvälistä kampanjaa koordinoiva meriasiantuntija, tohtori Sampsa Vilhunen WWF Suomesta.

WWF muistuttaa, että Suomessa vapaa-ajan veneilijöiden ja mökkeilijöiden on huolehdittava jätevesien asianmukaisesta käsittelystä. On anteeksiantamatonta ja ristiriitaista, että matkustajalaivat voivat halutessaan jatkaa henkitoreissaan olevan Itämeren sairastuttamista samalla, kun he nimenomaan kuljettavat matkustajia ihailemaan Itämeren luonnon kauneutta, WWF korostaa.

Seuraavaksi WWF laajentaa kampanjansa Itämeren maiden varustamoista ulkomaisiin risteilijöihin. Tänäkin kesänä ulkomaiset risteilijät tuovat Helsinkiin noin 280 000 turistia, mikä merkitsee satoja tuhansia, ellei peräti miljoonia WC:n huuhtomiskertoja laivojen matkalla Itämeren halki.

"Media tekee näistä loistoristeilijöistä paljon juttuja kesän aikana. Samalla kannattaisi kysellä laivan kapteenilta, minne laivan jätevedet päätyvät, ja matkustajilta, haluavatko he WC-vesiensä päätyvän upeaan, mutta sairaaseen Itämereemme", Sampsa Vilhunen antaa vinkin.

Taustatietoa:

Lauttamatkustajan keskimääräinen matka Itämerellä kestää 4 tuntia, kun taas risteilymatka on keskimäärin 10 vuorokautta. Tilastossa säännöllisesti kulkevat vuorot (esimerkiksi Helsinki-Tukholma -risteilyt) luetaan lauttamatkoiksi.
Arviot matkustajakohtaisista jätevesimääristä vaihtelevat, mikä johtuu laivojen erilaisista teknisistä vesi- ja jätevesijärjestelmistä. Yhden matkustajan voidaan arvioida tuottavan vuorokaudessa keskimäärin yhteensä 190 litraa harmaita ja mustia jätevesiä (mm. VTT:n raportti aiheesta).
WWF on vedonnut 60 varustamoon seuraavissa Itämeren maissa: Suomi, Ruotsi, Viro, Latvia, Puola, Tanska ja Saksa. WWF Suomi on vedonnut seuraaviin yhtiöihin: Alfa-Trooli, Birka Line, Eckerö, Finnlines, Kristina Cruises, Nordic Jetline Finland, RG Line, Sea Containers (Superseacat) SeaWind Line, Tallink Silja Line ja Viking Line.
Ainakin alkuun kampanja koskee matkustajalaivoja, koska laivojen jätevesipäästöistä 75 % tulee matkustajalautoista ja risteilijöistä.
Laivayhtiöille mennyt vetoomus on internetissä osoitteessa http://www.panda.org/europe/baltic.

Lisätietoja:

WWF Suomi

To 1.1.1970 kello 02:00 - WWF

« Takaisin etusivulle

Travelcon nousi Suomen vahvimpien joukkoon

Suomen Vahvimmat-sertifikaatin saavat vain parhaimpiin AAA- ja AA+ luokkiin kuuluvat yritykset, noin 10 % suomalaisista yrityksistä. Luokitus perustuu Rating Alfaan, joka analysoi yrityksen talous- ja taustatiedot sekä arvioi sen todennäköisyyttä joutua maksuvaikeuksiin tai konkurssiin 3 vuoden kuluessa. Vain yksi tuhannesta vahvasta yrityksestä joutuu maksuvaikeuksiin seuraavan vuoden aikana.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Ilmastonmuutoksen vaikutukset vakavia, hillitsemis- ja sopeutumistoimet vähentävät riskiä

Mikäli ilmastonmuutosta ei hillitä eikä sopeutumiskykyä paranneta päättäväisillä toimenpiteillä, ovat ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmisille ja ympäristölle tällä vuosisadalla kauaskantoisia. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja kustannukset ovat sitä suurempia, mitä enemmän maapallon keskilämpötila nousee.

Uuteen osaraporttiin on koottu uusin kansainvälinen tutkimustieto ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoon ja yhteiskuntaan. Lisäksi siinä käsitellään ympäristön ja yhteiskuntien kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen sekä näiden haavoittuvuutta ilmastonmuutokselle. Ilmastonmuutoksen hillitsemistä koskeva kolmas ja viimeinen osaraportti julkistetaan 4.5.2007 Bangkokissa.

Arviot ilmastonmuutoksen vaikutuksista etenkin alueellisesti ovat tarkentuneet edellisestä, vuonna 2001 julkaistusta raportista. Alueelliset ilmastonmuutokset, etenkin lämpötilan nousu, vaikuttavat kaikkien maanosien ja valtamerten luonnonjärjestelmiin. Monien jäätiköiden ja lumisten alueiden jokien valuma on yhä suurempaa ja tulvahuippu tapahtuu aikaisemmin keväällä. Silmut puhkeavat puihin aiemmin keväällä, samoin muuttolinnut saapuvat ja munivat aikaisemmin. Kasvi- ja eläinlajit siirtyvät napa-alueita kohti ja paikallisesti korkeammalle.

Ympäristö ja yhteiskunnat haavoittuvia
Ilmastonmuutoksen vaikutukset vaihtelevat suuresti eri alueilla ja aloilla. Ilmastonmuutos aiheuttaa ristikkäisiä vaikutuksia Pohjois-Euroopassa. Mikäli lämpeneminen ei ole suurta, ilmastonmuutos saattaa aluksi aiheuttaa hyötyjä, kuten lämmitystarpeen väheneminen, lisääntynyt satoisuus ja metsien kasvu. Ilmastonmuutoksen jatkuessa haitat kuitenkin ylittävät hyödyt. Haittoja ovat mm. talvitulvat, vaarantuneet ekosysteemit sekä roudan vähenemisestä aiheutuva maaperän vakauden heikkeneminen. Arktisilla ja napa-alueilla jäätiköiden arvioidaan pienenevän, merien jääpeitteen suppenevan ja ikiroudan laajuuden ja syvyyden heikkenevän. Ilmastonmuutoksella on vaikutuksia myös moniin eläinlajeihin, kuten muuttolintuihin ja suuriin petoeläimiin. Etelä-Euroopassa kuivuus- ja hellekaudet yleistyvät. Veden saatavuus heikkenee, satoisuus laskee, metsäpalot lisääntyvät, ja helleaallot lisäävät terveysriskejä.

Pohjois-Amerikassa ilmastonmuutos tuo lisähaasteen vesivarojen riittävyydelle. Metsäpalot ja -tuhot tulevat lisääntymään. Kaupungeissa arvioidaan lisääntyvien hellekausien tuovan terveysongelmia.

Erityisen haavoittuvia ilmastonmuutoksen haitallisille vaikutuksille ovat riskialttiilla alueilla sijaitsevat köyhät yhteiskunnat. Afrikassa arvioidaan vesihuollon ongelmien voimistuvan. Aliravitsemus ja nälänhätä pahentuvat kuivilla alueilla, joilla ilmastonmuutos edelleen kaventaa maatalouden edellytyksiä. Joillakin alueilla Afrikassa sateista riippuvat sadot voivat laskea jopa puoleen nykyisestä vuoteen 2020 mennessä.

Sopeutumista ja hillitsemistä tarvitaan ilmastovaikutusten lieventämiseksi
Osaraportissa todetaan, että sopeutumista tapahtuu jo nyt, mutta toistaiseksi rajoitetusti. Sopeutuminen on välttämätöntä, jotta ilmaston lämpenemisen vaikutuksista voitaisiin selviytyä tulevina vuosikymmeninä. IPCC:n tutkijoiden mukaan mahdollisuudet sopeutumiseen kuitenkin heikkenevät lämpötilan noustessa ja sopeutumiskustannukset kasvavat. Sopeutuminen ei myöskään yksinään riitä, jotta selviäisimme kaikista tulevaisuuden ilmastonmuutoksen vaikutuksista, etenkään pitkällä aikavälillä, jolloin useimmat vaikutukset voimistuvat. Ilmastonmuutoksen hillintä on välttämätöntä, ja useita vaikutuksia voidaan viivyttää tai vähentää alentamalla kasvihuonekaasupäästöjä. Hallitsematon ilmastonmuutos myös ylittää luonnon ja yhteiskunnan sopeutumiskyvyn pitkällä aikavälillä.

Käytettävissä olevien sopeutumistoimien valikoima arvioidaan suureksi. Niihin kuuluvat tekniset ratkaisut (esim. merenpinnan nousulta suojautuminen), kulutuskäyttäytymiseen liittyvät ratkaisut (esim. ruokatottumusten ja vapaa-ajan valintojen muuttaminen), elinkeinotoimintaan liittyvät ratkaisut (esim. maatilojen kylvötapojen muuttaminen) ja poliittiset ratkaisut (esim. lainsäädäntö ja päästöjen vähentämistavoitteet).

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC)

To 1.1.1970 kello 02:00 -

« Takaisin etusivulle

Sveitsi, Itävalta ja Saksa houkuttelevimmat matkailumaat maailmassa

Suomi pärjää sijaintinsa huomioon ottaen erittäin hyvin tässä tutkimuksessa, sillä Suomi kipusi 16. sijalle. Suomen taakse jäivät mm. Ruotsi (17.), Norja (23.) ja Viro (28.)

Davosin talousfoorumi, World Economic Forum, teki suosituimmuustutkimuksen matkailun osalta nyt ensimmäisen kerran ja siinä oli mukana 124 maata. Matkailututkimus täydentää jo vuosia tehtyä kilpailukykyraporttia.

Matkailua selvitettiin 13 eri mittarilla, kuten yleiset säännöt, turvallisuus, ympäristökysymykset, terveys ja hygienia, matkailun infrastruktuuri ja IT-teknologia, hintakilpailukyky, liikennejärjestelyt ja saavutettavuus.

Muina mittareina olivat mm. luonto- ja kulttuurikohteet sekä -arvot. Tutkimuksessa vertalitiin myös miten eri maat arvostavat matkailun merkitystä.

Sveitsin toi ykkössijalle maan turvallisuus. Rankingjärjestelmä ei suosinut merkittäviä matkailumaita kuten esimerkiksi Ranskaa (12.), Espanjaa (15.) tai Italiaa (33.). Ranskan asemaa heikensi turistien kohtelu.

Johtavat matkailumaat TOP 20:

1. Sveitsi
2. Itävalta
3. Saksa
4. Islanti
5. USA
6. Hongkong
7. Kanada
8. Singapore
9. Luxemburg
10. Iso-Britannia
11. Tanska
12. Ranska
13. Australia
14. Uusi-Seelanti
15. Espanja
16. Suomi
17. Ruotsi
18. Yhdistyneet Arabimaat
19. Hollanti
20. Kypros

Linkki: http://www.weforum.org/en/initiatives/gcp/TravelandTourismReport/index.htm

To 1.1.1970 kello 02:00 - MEK, lähde: World Economic Forum

« Takaisin etusivulle

Ulkomaalaisten yöpymiset kasvoivat 11,9 prosenttia

Kaiken kaikkiaan majoitusliikkeiden yöpymiset kasvoivat 5,7 prosenttia kotimaan kasvun ollessa 3,4 prosenttia. Suomalaisten yöpymisiä oli lähes 13,2 miljoonaa.


Ulkomaalaisista venäläiset ovat nyt yöpymistilaston kärjessä ja kasvua Venäjältä oli 34,8 prosenttia, mikä tarkoittaa yhteensä 673 120 yöpymistä. Ruotsin osalta saavutettiin puolentoista prosentin kasvu; 606 714 yöpymistä. Saksa jäi hivenen miinukselle ja sieltä tilastoitiiin 541 641 yöpymistä.


Britannia on neljäntenä ja sieltäkin kasvua oli 13,3 prosenttia; 477 428 yöpymistä. Yli 200 000 yöpymisrajan ylittivät myös Ranska (+2,6%), Norja (+7,7%) ja Yhdysvallat (-0,3 %).


Virosta kasvu jatkoi voimakkaana, yli 24 prosenttia ja 195 550 yöpymistä. Kiinalaisten osalta ollaan jälleen päästy lähes 30 prosentin kasvuun.


Yöpymisistä suurin osa, yli 3,3 miljoonaa, tulee edelleen Euroopasta. Viime vuoden hyvään tulokseen oli osaltaan vaikuttamassa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden kokoukset.

To 1.1.1970 kello 02:00 - MEK. Lähde: Tilastokeskus

« Takaisin etusivulle

Australia kieltämässä hehkulamput

Australian ympäristöministeri Malcolm Turnbull sanoo, että hehkulamput korvattaisiin vuoteen 2010 mennessä energiatehokkaammilla loistelampuilla.

Turnbull arvioi, että vaihdolla voitaisiin vähentää Australian kasvihuonepäästöjä neljällä miljoonalla tonnilla vuodessa vuoteen 2015 mennessä.

Australian ympäristöministerin mukaan maailmanlaajuisesti toteutettuna hehkulampuista luopuminen vähentäisi sähkönkulutusta viisinkertaisesti Australian vuotuista sähkökulutusta vastaavan määrän.

Australia on ensimmäinen valtio, joka suunnittelee hehkulamppujen kieltämistä. Australia kehottaa muita valtioita seuraamaan esimerkkiä.

To 1.1.1970 kello 02:00 - AFP

« Takaisin etusivulle

WWF TYYTYVÄINEN EU:N PÄÄSTÖVÄHENNYSTAVOITTEISIIN

WWF Suomi on tyytyväinen, että Suomen hallitus päätti tukea EU:n edistyksellistä linjaa ilmastonmuutoksen torjunnassa. EU hyväksyi päätöksen vähentää kasvihuonekaasujaan 20 % vuoteen 2020 mennessä, vaikka Suomi ja Puola alkujaan sitkeästi vastustivat tätä. WWF korostaa, että asettautumalla eturintamaan ilmastonmuutoksen torjunnassa EU ja myös Suomi pikemminkin varmistavat oman kilpailukykynsä kuin heikentävät sitä.

Lue koko tiedote

To 1.1.1970 kello 02:00 - WWF

« Takaisin etusivulle

Kansainvälinen WWF on tyrmistynyt Suomen kannoista EU:n ilmastopolitiikkaan: Tuleeko Nokia-landista Noki-land?

"Suomi saattaa tuhota EU:n suunnitelmat vähentää omia kasvihuonekaasupäästöjään 20 % riippumatta muun maailman sitoumuksista, koska sitoumus olisi "kohtuuton rasite" Suomelle. Me voimme vielä pelastaa maapallon vaarallisen ilmastonmuutoksen seuraamuksilta, mutta jonkun on osoitettava johtajuutta. EU on sen tekemässä - toivottavasti Suomi ei sitä estä", sanoo WWF:n Euroopan energia- ja ilmastojohtaja Stephan Singer Brysselistä.

Maanantai-iltana Suomi oli ainoana EU-maana vastustamassa EU:n suunnitelmia vähentää kasvihuonekaasujaan 20 %, vaikka muu maailma ei sitoutuisi vastaaviin päästövähennyksiin. Suomen kielteinen kanta tosin saattaa vetää Puolan ja ehkä Unkarin mukaan vastustajaksi. Näin Suomi on vaa'ankieliasemassa. EU:n ympäristöministerit käsittelevät asiaa ensimmäisen kerran tänään tiistaina, ja lopullinen päätös tehdään Eurooppa-neuvostossa maaliskuussa.

"Kuulin, että yhden a-kirjaimen pois jättäminen Nokia-sanasta tarkoittaa nokea, englanniksi "soot". Samalla tavalla muuttuu mielikuva Suomesta, jos Suomen hallitus tänään ympäristöministerien kokouksessa ja maaliskuisessa Eurooppa-neuvostossa vastustaa EU:n riippumatonta 20 prosentin päästövähennystavoitetta. Nokia-maasta tulee nokimaa eli innovaatioiden maasta tulee suttuinen, kehitystä estävä linnake", Singer sanoo.

WWF korostaa, että toisin kuin Suomessa on epäilty, ilmastonmuutoksen hidastaminen ei vaaranna EU-maiden kilpailukykyä, päinvastoin, Suomi voi olla hyötyjänä energiateknologioiden kehittäjänä ja viejänä maailmanmarkkinoille. Useiden selvitysten mukaan ilmastonmuutoksen hidastaminen nyt maksaa vain murto-osan verrattuna torjunnan kustannuksiin, jos maapallon keskilämpötila on ehtinyt nousta vaarallisen paljon eli kaksi astetta esiteolliseen aikaan verrattuna.

Myös Suomi voi vastata energiatarpeeseensa ja päästövähennystavoitteisiin kustannustehokkaasti. Erilaisia energiaratkaisuvaihtoehtoja on useita. WWF Suomen Virtaa tulevaisuuteen -mallin mukaan Suomi voi turvata energian tarpeensa vuonna 2020 ja samalla vähentää hiilidioksidipäästöjään jopa 30 % energiatehokkuudella ja uusiutuvalla energialla.

To 1.1.1970 kello 02:00 - WWF

« Takaisin etusivulle

Kansainvälisen WWF:n pääjohtaja James P. Leape: Suomen energiaratkaisulla on kansainvälistä merkitystä

Suomen energiaratkaisulla on kansainvälistä merkitystä sekä Suomen itsensä että globaalin energiapolitiikan kannalta, korosti kansainvälisen WWF:n pääjohtaja James P. Leape tänään Helsingissä. Panostus energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan WWF:n Virtaa tulevaisuuteen -mallin mukaan on esimerkiksi lisäydinvoimalle vaihtoehtoinen skenaario, joka myös toisi Suomelle innovaatioiden ja korkean teknologian maana hyvän aseman kestävän energiateknologian maailman markkinoilla. Pääjohtaja Leape esitelmöi tänään Helsingissä WWF:n ja eduskunnan talousvaliokunnan järjestämässä seminaarissa Suomen kestävästä energiatulevaisuudesta.

Lue koko tiedote

To 1.1.1970 kello 02:00 - WWF

« Takaisin etusivulle

Kestävä kehitys halutaan vahvasti mukaan uuteen hallitusohjelmaan

Viime vuoden lopulla hyväksytyssä valtioneuvoston periaatepäätöksessä nostettiin ilmastonmuutos keskeiseksi kansalliseksi ja globaaliksi haasteeksi. Toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tulivat esille myös tänään useissa kestävän kehityksen toimikunnassa edustettuina olevien tahojen viesteissä.

"Yksi keskeisimmistä politiikkaohjelmista tulevalla hallituskaudella on pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia, jonka laadintaa ollaan jo käynnistämässä ministeriöiden välisenä yhteistyönä", pääministeri Vanhanen totesi. Hän vastasi järjestöjen kiperiin kysymyksiin mm. ekologisesta verouudistuksesta, ilmastotavoitteista ja turpeen käytöstä.

Myös ympäristöministeri Stefan Wallin painotti kansallisen pitkän aikavälin ilmastostrategian merkitystä: "Strategian elementtejä olisivat muun muassa vuoteen 2050 asti ulottuvat ilmastoskenaariot. Lisäksi olisi varmistettava riittävät tiedolliset, teknologiset ja hallinnolliset valmiudet sekä edistettävä ilmastomyönteisen teknologian käyttöönottoa ja tutkimusta. Tällä olisi myös vientimahdollisuuksia ja työllisyysvaikutusta Suomessa".

Wallinin mukaan keskustelua ilmastonmuutoksesta tarvitaan sekä päätöksentekijöiden että kansalaisten keskuudessa, sillä ilmastomuutos on ihmiskunnan ja luonnosjärjestelmien kestävyyden suurimpia uhkia. Wallinin mukaan on välttämätöntä, että Suomi toimeenpanee YK:n ilmastosopimukseen ja sen Kioton pöytäkirjaan liittyvät nykyiset velvoitteet ja päivittää tätä varten kansallisen energia- ja ilmastostrategian. "Suomen on lisäksi toimittava aktiivisesti kansainvälisen ilmastopolitiikan edistämiseksi. YK:n ilmastosopimuksen puitteissa on saatava yhteisymmärrys mahdollisimman pian riittävän laajapohjaisesta, vaikuttavasta ja toteutuskelpoisesta kahden asteen tavoitteen mukaisesta kansainvälisestä sopimuksesta Kioton pöytäkirjan ensimmäisen velvoitekauden päättyessä vuonna 2012," Wallin painotti.

Wallin haluaa Itämeri-kustannusarvion Sternin hengessä
Wallin korosti toimikunnan kokouksessa pitämässään puheenvuorossa, että ilmastotekojen lisäksi on huolehdittava myös meitä lähellä olevan Itämeren suojelusta. "Itämeren tila on huolestuttava. Itämeren rehevöitymistä on aktiivisesti vähennettävä myös tulevalla hallituskaudella toteuttamalla Itämeren suojeluohjelmaa, Itämeren ja sisävesien suojelun toimenpideohjelmaa ja vuoteen 2015 asti ulottuvissa vesiensuolelun suuntaviivoissa määriteltyjä toimia. Maatalouden ravinnekuormituksen vähentämiseksi tarvittavien keinojen löytämiseksi tarvitaan eri hallinnonalojen yhteistyötä. Toimien suunnittelussa otetaan huomioon yhteydet maatalous-, energia- ja veropolitiikkaan sekä muihin ympäristötavoitteisiin", Wallin huomautti.

Wallin peräänkuulutti myös kansainvälistä yhteistyötä Itämeren hyväksi. Wallinin mukaan Itämeren rantavaltiot on sitoutettava toteuttamaan yhteistä Itämeren suojelun toimintaohjelmaa ja kehittämään toimille rahoitusmalleja. "Uudenlaista poliittista aloitteellisuutta tarvitaan. Tarvitsisimme esimerkiksi talousasiantuntijoiden tekemää tarkastelua Itämeren tilasta, sen kehittymisen ja suojelun vaihtoehdoista sekä niiden yhteiskunnallisista ja taloudellisista vaikutuksista. Malliksi voitaisiin ottaa Nicholas Sternin merkittävä raportti ilmastonmuutoksen taloudellisista vaikutuksista", Wallin sanoi.

Wallinin mukaan Itämeren hyvinvoinnille on myös erittäin tärkeää, että huolehditaan ajoissa merenkulun ympäristöturvallisuudesta ja torjuntavalmiudesta nopeasti kasvavan liikenteen edellyttämällä tavalla.

Kestävän kehityksen teemasivut:Kestävä kehitys

To 1.1.1970 kello 02:00 - Ympäristöministeriö

« Takaisin etusivulle

WWF:n kumppaniyritykset sitoutuvat huomattaviin hiilidioksidipäästöjen vähennyksiin IPCC:n raportin julkistuspäivänä

Kaksitoista WWF:n Climate Savers -ohjelmaan kuuluvaa suuryritystä julkisti tänään Pariisissa omat sitoumuksensa ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Yritykset aikovat vähentää vuosittaisia hiilidioksidipäästöjään vähintään kymmenellä miljoonalla tonnilla vuoteen 2010 mennessä. Jos 1300 muuta suuryritystä liittyisi joukkoon, nykyiset Kioton pöytäkirjan päästörajoitustavoitteet saavutettaisiin niiden toimilla, toteaa WWF.

”Osallistumalla Climate Savers -ohjelmaan pääsimme varhaisessa vaiheessa paneutumaan kysymykseen, jolla on merkittäviä vaikutuksia liiketoimintaamme”, sanoo Sarah Severn, urheiluasusteiden valmistaja Niken yhteiskuntavastuusta vastaava johtaja. ”Huolimatta hallinnoimiemme toimintojen kasvusta olemme tehostaneet energiankäyttöämme. Huomasimme, että rajoitukset voivat johtaa valtavaan innovatiivisuuteen."

"Nämä yritykset osoittavat, että taistelussa ilmastonmuutosta vastaan tarvitaan johtajuutta, ja, että ilmastonmuutoksen torjunta voi avata liiketoimintamahdollisuuksia sekä edistää innovaatioiden ja uusien työpaikkojen syntymistä”, toteaa professori Peter Lund Teknillisestä korkeakoulusta. "Myös WWF:n Virtaa tulevaisuuteen -malli Suomen kestävästä energiatulevaisuudesta osoittaa, että Suomi ja suomalaisyritykset voivat saada liiketoimintamahdollisuuksia globaaleilla kestävän energianmarkkinoilla, jos varmistamme toimivat kotimarkkinat lisäämällä energiatehokkuutta ja uusiutuvaa energiaa."

WWF korostaa kuitenkin, että taistelussa ilmastonmuutosta vastaan vapaaehtoiset toimet eivät riitä, vaan valtioiden on otettava ohjat käsiinsä. Tämän voi kuitenkin tehdä kannustavin, innovaatioita ja markkinavetoisuutta lisäävin toimin.

"Jos Suomen valtio esimerkiksi velvoittaisi pitämään energiatehokkuutta julkisten hankintojen kriteerinä, pystyisimme paitsi hidastamaan ilmastonmuutosta myös edistämään energiapihien laitteiden markkinaosuuksia, parantamaan niiden teknisiä ominaisuuksia ja tuomaan hintaa alas", Peter Lund antaa esimerkin.

Myös Suomessa WWF:n kumppaniyritykset ovat kantaneet kortensa kekoon vapaaehtoisin toimin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Samalla yritykset saavuttivat huomattavia eurosäästöjä. Päästöistä säästöihin -hankkeessa 17 yrityksessä saavutettiin yhteensä yli 3,6 miljoonan euron rahallinen säästö ja 1 091 hiilidioksiditonnin päästösäästö, joka vastaa 464 260 bensiinilitran säästöä. Tarkastellut yritykset muun muassa korvasivat matkoja videoneuvotteluin, siirtyivät sähköiseen viestintä- ja arkistointijärjestelmään, tekivät vihreitä hankintoja ja sammuttivat turhaan päällä olevat valot ja tietokoneet. Liiketoiminnallisesti perustelluilla, päästöjä pienentävillä toimilla hiilidioksidipäästöjä voidaan pienentää jopa 70 prosenttia

To 1.1.1970 kello 02:00 - WWF 1.2.2007

« Takaisin etusivulle

Suomen talvimyynti tukevassa kasvussa

Eurooppalaisten matkanjärjestäjien mielestä matkamyynti Suomeen talvikaudelle 2006/2007 kasvaa selvästi edelliskauteen verrattuna. Kuuden Euroopan maan matkanjärjestäjille suunnatun kyselyn mukaan positiivisimmat odotukset ovat Venäjällä ja Iso-Britanniassa. Myös Alankomaissa usko kasvuun on vahva. Odotuksissaan varovaisimpia ovat saksalaiset matkanjärjestäjät. Osittain kasvunäkemykset perustuvat yleiseen myynnin kasvuodotukseen eli voimistuvaan kysyntään. Odotukset matkanjärjestäjien koko myynnistä talvikaudelle ovatkin selvästi Suomimyynnin näkymiä suuremmat. Toimistojen yleiset myyntinäkymät ovat suurimmat Ranskassa, Iso-Britanniassa, Italiassa ja Venäjällä. Kasvun odotetaan jatkuvan myös talvikaudelle 2007/2008.
Talven kasvutuotteita ovat erilaiset seikkailuaktiviteetit kuten moottorikelkka-, husky- tai porosafarit sekä joulun ja uuden vuoden aika. Seikkailutuotteet myyvät erityisesti Iso-Britanniassa. Joulun aika käy kaupaksi Britannian ohella myös Venäjällä ja Ranskassa. Iso-Britanniassa ja Venäjällä kasvun hidasteeksi on tosin nousemassa liikennekapasiteetin puute. Iso-Britanniassa toivotaan yleisesti lisää lento- ja Venäjällä junavuoroja erityisesti joulusesongin aikaan.

Talvituotteiden tarjonnassa Suomi kilpailee melko tasaväkisesti Norjan, Ruotsin ja Itävallan kanssa. Neljännes vastaajista arvioi tosin Itävallan ja vajaa viidennes Norjan ylivoimaiseksi kilpailijoiksi. Muiden kysyttyjen maiden, Baltian maiden ja Puolan kilpailuasema on Suomeen verrattuna alimittainen.

Matkanjärjestäjille Suomen matkailuelinkeino on luotettava yhteistyökumppani. Tietoa Suomen tuotteista saa hyvin ja tuotetiedot ovat täsmälliset. Tuotteiden laatutaso on hyvä. Matkailun edistämiskeskus saa myös oivan arvosanan. Toisaalta Suomen hintataso on kallis, mikä laskee matkailuelinkeinon hinta/laatu-suhdetta. Kuluttajien tietämys Suomen matkailutarjonnasta ja Suomesta yleensäkin on heikko.

Suomen matkailuelinkeinon kilpailukyvyn parantamiskeinoja ovat vastaajien mielestä Suomen liikenneyhteyksien parantaminen ja hintatason kohtuullistaminen, markkinoinnin ja tiedottamisen tehostaminen sekä uusien matkakohteiden saaminen matkanjärjestäjien tarjontaan.

Suomen matkailun vientibarometrin ovat toteuttaneet yhteistyössä Matkailun edistämiskeskus ja Haaga Tutkimus. Talvikyselyyn vastasi 130 matkanjärjestäjää Alankomaista, Iso-Britanniasta, Italiasta, Ranskasta, Saksasta ja Venäjältä. Barometrikysely toteutettiin nyt toisen kerran. Edellinen kohdistui kesään 2006.

MEK uutiset

To 1.1.1970 kello 02:00 - MEK

« Takaisin etusivulle

Travelcon vuoden 2007 Matkamessuilla

Travelcon on koko syksyn ajan tehnyt kahta pilottihanketta Mustiossa ja Espoossa. Työt ovat valmiita tammikuussa 2007 ja Matkamessuilla hankkeiden toimintaa ja tuloksia on tarkoitus esitellä alan ihmisille erilaisin esityksin ja esittein.

Toistaiseksi hankkeet ovat edenneet hyvin ja ympäristöjärjestelmien sisäänajo kohteisiin on sujunut mallikkaasti. Travelconilla uskotaan hankkeen ja alalle sovelletun ympäristöosaamisen kiinnostavan muitakin alan yrityksiä, kunhan vain saadaan näyttöä palveluiden toimivuudesta. Ovathan Travelconin ympäristöpalvelut ensimmäisiä vain matkailualan yrityksille tarjottavia palveluita Suomessa.

Tästä tulevaisuuden kuumasta aiheesta on tarkoitus tehdä arkipäivää vuodesta 2007 lähtien, jolloin kaikki kiinnostuneet voivat tulla tutustumaan Travelconin osastolle Matkamessuille. Tarjolla on tietoa ja tunnelmia pilottihankkeiden kokemuksista ja opeista.

Messut järjestetään 18.1-21.1 2007. Travelconin osasto sijaitsee Ulkomaiden osastolla 6H52.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Matkailu vuonna 2020 : faktaa ja fiktiota

Matkailun edistämiskeskuksen ensimmäinen skeenaarioraportti ilmestyi vuonna 2004. Tämä vuoden 2006 raportti on päivitetty ja laajennettu versio ensimmäisestä raportista.

Raportissa olevat tulevaisuuden näkymät ovat kiehtovaa luettavaa, ne ovat hiukan kuin jännitysromaanista, vaikka sisältö perustuukin tieteelliseen tutkimusaineistoon.

Raportissa on lisäksi hahmotettu matkailullisia toimintastrategioita eri skenaarioille nimenomaan Suomen kannalta ja osoitettu, minkä skenaarion syntymisen suuntaan ympäristön kehityksen seuranta alkuvaiheessaan viittaa.

Raportti luettavissa PDF-tiedostona MEKin sivuilta

To 1.1.1970 kello 02:00 - MEK

« Takaisin etusivulle

WWF:n uusi Living Planet -raportti 2006: Suomalaisten ekologinen jalanjälki maailman 3. suurin

Ihmiskunnan ekologinen jalanjälki on yli kolminkertaistunut vuodesta 1961 lähtien ja ylittää tällä hetkellä maapallon kestokyvyn jo noin 25 prosentilla. Jos kehitys jatkuu nykyisellään, vuonna 2050 tarvittaisiin vähintään kaksi maapalloa tyydyttämään ihmiskunnan tarpeet kestävällä tavalla.

Ekologinen jalanjälki on WWF:n raportissa esitetty myös maittain. Henkilöä kohden laskettuna jalanjälki on suurin Arabiemiraateissa, toiseksi suurin Yhdysvalloissa ja kolmanneksi suurin Suomessa. Suomalaisten suureen jalanjälkeen vaikuttavat etenkin kasvanut energiakulutuksemme sekä suuri paperin- ja puun kulutuksemme. Paperin ja puun kulutuksen osalta suomalaisten jalanjälki on raportin mukaan henkilöä kohden laskettuna suurin koko maailmassa, vaikka laskentaperustetta on tarkennettu. Tältä osin jalanjälkemme on edellisessä, vuonna 2004 julkaistussa Living Planet -raportissa esitettyä pienempi. Energian kokonaiskulutus on Suomessa edelleen kasvanut ja henkilöä kohden laskettuna se on Suomea suurempi vain neljässä maassa.

WWF:n Living Planet -raportti osoittaa myös, että luonnon monimuotoisuus köyhtyy huolestuttavan nopeasti eri puolilla maailmaa. Maalla elävien lajien kannat ovat pienentyneet vuodesta 1970 vuoteen 2003 keskimäärin peräti 31 prosentilla, makean veden lajit 28 prosentilla ja mereiset lajit 27 prosentilla.

"Living Planet -raportti osoittaa selkeästi, että ihmiskunta on kaukana kestävän kehityksen polusta. Suomessa vaalien jälkeisellä hallituksella on velvollisuus ja iso haaste edistää konkreettisin toimenpitein erityisesti kestävämpää energiantuotantoa ja -kulutusta", sanoi WWF Suomen pääsihteeri Timo Tanninen raportin julkistustilaisuudessa Helsingissä.

Koko englanninkielinen Living Planet Report 2006 ladattavissa internetissä (pdf; 2,88 Mt). Internetistä voi ladata myös raportissa esiintyviä graafeja. Media voi ladata kuvia kansainvälisen WWF:n sivuilta.

Taustatietoa:

Ekologinen jalanjälki mittaa ihmisen kuluttamien uusiutuvien luonnonvarojen määrää suhteessa niiden uusiutumiskykyyn sekä ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen määrää suhteessa luonnon kykyyn sitoa hiiltä. Monimuotoisuuden mittarina käytetyn Living Planet -indeksin (LPI) laskemiseen on kerätty tieto 1300 selkärankaisten eläinlajien 3600 kannasta eri puolilta maailmaa (695 maalla elävää, 344 makean veden ja 274 mereistä lajia).

Lisätietoja:

www.wwf.fi

To 1.1.1970 kello 02:00 - Julkaistu 24.10.2006 WWF

« Takaisin etusivulle

Travelcon Ympäristökatselmus nyt hintaan 400 euroa + alv 22 %

Ympäristökatselmus on erinomainen tapa lisätä tietoutta omasta yrityksestä. Palvelumme avulla selviää yrityksesi ympäristövaikutukset ja saat vertailevaa tietoa mm. Pohjoimaisen ympäristömerkin raja-arvoihin. Käteen jää mielenkiintoinen raportti, jossa myös selviä kehitysehdotuksia ympäristömyötäisen toiminnan kehittämiseksi. Lue lisää Täältä!

Tilauksen teet soittamalla 09-4552587 tai sähköpostilla toimisto(at)travelcon.fi

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Suomi sijalla 22 kongressimaiden listalla

Suomen sijoitus putosi hieman viimevuotisesta, jolloin se oli 17:s. Pohjoismaista Ruotsi pääsi jaetulle 15. sijalle, Tanska oli 18:s ja Norja sijalla 28. Ylivoimaisesti johtava kokousmaa maailmassa on USA, perässään Ranska ja Italia.

Kaikkiaan maailmassa järjestettiin viime vuonna 8 264 UIA:n luokituksen mukaista kansainvälistä järjestökongressia. Viime vuoden vastaava luku oli 8 645 kokousta.

UIA on Brysselissä päämajaansa pitävä kansainvälisten järjestöjen keskusjärjestö, joka on julkaissut tilastoja kokousten lukumääristä jo vuodesta 1910.

Helsinki kaupunkivertailun 27:s

Kaupunkien välisessä kokousvertailussa Helsinki tippui viime vuodesta 10 sijaa 27:ksi. Kööpenhamina löytyy Pohjoismaiden parhaana kaupunkina jaetulta 10. sijalta, ja Tukholma on 20:s.

Kaupunkivertailun kärkikolmikko maailmassa on Pariisi, Wien ja Bryssel. Pariisi on UIA:n mukaan jälleen selkeä ykkönen, mutta Wien ja neljänneltä sijalta löytyvä Barcelona saavat erityismaininnan kasvustaan.

Eurooppa edelleen johtava maanosa

Euroopassa pidettävien kongressien määrä on UIA:n mukaan pudonnut jatkuvasti huippuvuodesta 2000, mutta on edelleenkin 57 prosenttia eli enemmän kuin muiden maanosien yhteenlaskettu osuus. Amerikan mantereella järjestettiin 21 prosenttia kokouksista ja kolmantena maanosien välisessä vertailussa on Aasia 14 prosentin osuudella.

Euroopan kärkimaista UIA nostaa esiin erityisesti Itävallan ja Alankomaat nousevina tähtinä. Sen sijaan edellisenä vuonna UIA:n ennustama uusien EU-maiden esiinmarssi ei viime vuonna ollut enää niin selkeästi nähtävissä.

Järjestökongressit taloudellisesti merkittäviä

Finland Convention Bureau (FCB) vastaa Suomessa pidettävien kansainvälisten kokousten tilastoinnista. Kansainvälisiä järjestökokouksia on FCB:n tilastokriteerien mukaan järjestetty Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin 300 vuodessa. Niiden kesto on miltei viisinkertainen ja koko nelinkertainen muihin kokouksiin verrattuna. Kansainvälisiin järjestökokouksiin on osallistunut vuoden aikana keskimäärin yhteensä 56 000 osanottajaa ja niiden taloudelliset vaikutukset ovat olleet keskimäärin 79 miljoonaa euroa vuodessa.

Lisätietoja: Finland Convention Bureau, toimitusjohtaja Tuula Lindberg, (09) 668 9540

To 1.1.1970 kello 02:00 - MEK-> Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Travelcon ja Mustion Linna yhteistyöhön

Travelcon rakentaa oman ympäristöjärjestelmänsä kaikkine osineen Mustion Linnalle Tammikuuhun 2007 mennessä. Hanketta ja sen ensimmäisiä tuloksia on tarkoitus esitellä vuoden 2007 Matkamessuilla Mustion Linnan omalla osastolla sekä myös Travelconin omalla osastolla.

Travelconin toimitusjohtaja Mikko Jantunen on tyytyväinen solmittuun spimukseen, sillä se antaa Travelconille mahdollisuuden testata uutta palveluaan täydessä mittakaavassa, sekä Mustion Linnalle mahdollisuuden alentaa omaa ympäristökuormitustaan huomattavasti.

Hankkeen tarkemmat tavoitteet sovitaan elokuun lopulla.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Ulkomaalaisten yöpymiset kasvaneet yli 10 prosenttia alkuvuodesta

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset ovat kasvaneet yli kymmenellä prosentilla viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Eniten yöpymisiä on kertynyt venäläisiltä matkailijoilta; kasvu Venäjältä on ollut liki 35 prosenttia. Yöpymisiä on kirjattu lähes 290 000.
Ruotsi ja Saksa ovat lähes tasoissa, sillä molemmista maista on kertynyt runsaat 165 000 rekisteröityä yöpymistä. Ruotsista kasvua on noin viisi prosenttia ja Saksasta prosentin verran.

Isosta-Britanniasta on yöpymisiä viiden kuukauden ajalta jo lähes 160 000 ja kasvua on kymmenen prosenttia. Muista maista Ranska on ylittänyt 100 000 rajan runsaalla 117 000 yöpymisellä. Yhdysvalloista matkailu Suomeen on vilkastunut tuntuvasti, kasvua on lähes10 prosenttia ja yöpymisiä on tilastoitu 68 000.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Tilastokeskus ->Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Heinäkuun Travelcon tarjous!

Asiantuntijalausunto on hyvä tapa testata esimerkiksi oma ympäristöohjelma. Tutustumme kohteeseen, jonka pohjalta annamme arviomme jatkokehitystä varten. Mikäli arviomme kohteesta on kiitettävä, sitä voi hyvin hyödyntää markkinoinnissa.

Hinta á 250 euroa + alv. 22 %.

Kysy lisää! Tarjous voimassa heinäkuun ajan.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Matkailustrategia määrittelee MEKille uusia tehtäviä

Matkailu on merkittävä työllisyyden ja hyvinvoinnin tuoja, minkä kautta Suomen talous tulee kasvamaan. Kasvusysäyksen saamiseksi tarvitaan kuitenkin pitkäjänteistä ja systemaattista yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä. Matkailun kilpailukyvyn perusedellytys on saavutettavuus Suomeen ja Suomen sisällä.

Strategiassa todetaan myös, että matkailun klusterimaisuuden vuoksi sekä julkisia että yksityisiä toimijoita on alalla paljon. Toimijoiden työn maksimoimiseksi työnjakoa ja tehtäviä pyritään selkiyttämään.

Työnjaossa myös MEKille määriteltiin uusia tehtäviä. Sen vastuulla ovat valtakunnallisten tuotekehitysohjelmien koordinointi, Suomi-portaalin toteutus ja sähköisen tutkimustietopankin luominen ja ylläpito. Strategiassa todetaan myös, että MEKin pitää tiivistää yhteistyötä suuralueiden ja alueiden matkailutoimijoiden kanssa.

Strategiaan on myös kirjattu, että Tilastokeskuksen ja MEKin yhdessä kehittämällä laskentamenetelmällä voidaan näyttää jokaisen matkailumarkkinointiin käytetyn euron tulevan moninkertaisena takaisin Suomelle. Tämä tosiasia täytyy työryhmän mukaan ottaa huomioon MEKin määrärahoja arvioitaessa.

Strategian valmistumisen jälkeen alkaa suunniteltujen toimenpiteiden toteuttaminen. Strategian toteutumista seurataan vuosittain ja sitä päivitetään tarpeen mukaan kolmen vuoden välein.

Suomen matkailustrategia on kokonaiuudessaan luettavissa KTM:n kotisivuilta www.ktm.fi > julkaisurekisteri > ministeriön uudet julkaisut.

To 1.1.1970 kello 02:00 - MEK->Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Yritysten hiilidioksidipäästöt vaihtuivat eurosäästöiksi WWF:n hankkeessa

Päästöistä säästöihin -hankkeessa tarkastellut yritykset muun muassa korvasivat matkoja videoneuvotteluin, siirtyivät sähköiseen viestintä- ja arkistointijärjestelmään, tekivät vihreitä hankintoja ja sammuttivat turhaan päällä olevat valot ja tietokoneet.

"Jos yritys toteuttaa kattavasti liiketoiminnallisesti perusteltuja, päästöjä pienentäviä toimia, hiilidioksidipäästöjä voidaan pienentää jopa 70 prosenttia", sanoo projektipäällikkö Karoliina Auvinen WWF:stä. "Samalla saadaan aikaan huomattavia kustannussäästöjä ja toiminnan laatu paranee."

Esimerkiksi Nordea Rahoitus on siirtynyt korvaamaan suuren osan ulkomaan kokouksistaan video- ja puhelinneuvotteluilla. Viime vuonna johtoryhmän kaksi suomalaista edustajaa korvasivat puolet vuoden 40:stä Tukholman kokouksestaan videoneuvottelulla. Saavutetut päästö- ja kustannussäästöt ovat merkittäviä jopa vain kahden henkilön matkojen osalta: hiilidioksidipäästöjä säästyi yhteensä noin 5,4 tonnia, ja ekologinen jalanjälki* pieneni 3,9 hehtaaria. Kustannussäästöjä syntyi vähintään 12 530 euroa matkalipuista, päivärahoista ja työajansäästöstä.

Päästöistä säästöihin -hanke on osa WWF:n Green Office -palvelua, joka on niin pienille kuin suurille ja niin yksityisen sektorin kuin julkishallinnon toimistoille suunnattu ympäristöpalvelu. Tärkeänä osana Green Office -palvelua on yrityksille annettu neuvonta ja koulutus ympäristöä säästäviin ratkaisuihin.

Helsingin Kauppaoppilaitos Oy säästää vuosittain 18 500 euroa sähkölaskussa sammuttamalla keskusohjatusti 600 tietokonetta aina päivän päätteeksi. "Tällaisten järjestelmien hyödyntäminen yrityksissä on vielä valitettavan harvinaista. Monesti yrityksissä ei ole tietoa esimerkiksi tietotekniikkaratkaisuista, joilla saadaan aikaan ympäristösäästöjä ja lisää tehokkuutta. Myös asenne-esteiden ylittäminen vaatii kannustusta sekä tiedonvaihtoa Green Office -verkostoon kuuluvien yritysten välillä", Auvinen sanoo.

Esimerkiksi Helsingin Energian Green Office -ohjelman keskeinen tavoite on luoda ympäristötietoista toimintakulttuuria työpaikoille. Ympäristöjohto onkin panostanut henkilöstön koulutukseen ja ohjeistukseen, jotta toimintatavat hiljalleen muuttuisivat. Tulokset ovat olleet myönteisiä: Helsingin Energian paperinkulutus on vähentynyt valistuksen ja sähköiseen laskutukseen siirtymisen ansioista viiden vuoden aikana yli 25 % eli 1 355 000 A4-arkkia, mikä vastaa noin 6,8 tonnia paperia. Tämä tarkoittaa noin 68 puun säästymistä metsään vuosittain. Näin Helsingin Energian toimistoväen ekologinen jalanjälki pienenee 19,8 hehtaaria vuodessa. Paperinkulutuksen elinkaaren aikaisia ekvivalenttisia* hiilidioksidipäästöjä säästyy 19,4 tonnia. Paperinkäytön kokonaiskustannusten perusteella säästöjä syntyy vuositasolla 40 650 euroa.

"Toimintatapamuutoksia edistettäessä kokemuksemme on, että paras tapa on edetä pienin tasaisin askelin niin, että asenteet säilyvät myönteisinä. WWF:ltä saamamme Green Office -ekovinkit ovat myös auttaneet tietoisuuden lisäämisessä paperinkulutuksen ympäristövaikutuksista", sanoo Helsingin Energian Green Office -vastaava Rauno Tolonen.

Päästöistä säästöihin -esimerkit verkossa:

www.wwf.fi/paastoista_saastoihin

*Termien selitykset:

Hiilidioksidi: Ilmakehän tärkein kasvihuonekaasu, joka muiden kasvihuonekaasujen tavoin estää lämpösäteilyn heijastumista takaisin avaruuteen. Ekvivalenttinen hiilidioksidi: Eri kasvihuonekaasujen ilmastoa lämmittävä vaikutus hiilidioksidipäästöinä ilmaistuna. Ekologinen jalanjälki: Ekologisella jalanjäljellä arvioidaan ihmisen kuluttamien uusiutuvien luonnonvarojen määrää suhteessa niiden uusiutumiskykyyn. Globaalisti keskivertojalanjälki on 2,2 hehtaaria, kun maapallolla on biologista tuotantokykyä 1,8 ha asukasta kohden. Eniten kasvaa energiasektorin jalanjälki: se on kasvanut 700 % vuodesta 1961. Suomalaisen ekologinen jalanjälki on 7.0 hehtaaria eli 3,7 kertaa suurempi kuin ekologisen jalanjäljen globaali keskiarvo.

To 1.1.1970 kello 02:00 - WWF->Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Ulkomaiset matkanjärjestäjät odottavat kesämyyntinsä Suomeen kasvavan

Suomen matkailutuotteiden myynnin kesäkaudelle 2006 ennakoidaan kasvavan viimevuotisesta kaikissa barometrikyselyssä mukana olleissa maissa. Kyselyn mukaan positiivisimmat odotukset ovat Venäjällä ja Italiassa. Varovaisimpia arvoissaan olivat saksalaiset matkamyyjät. Suomen myynnin kasvu perustuu pitkälti vastaajien positiivisiin koko kesämyynnin kehitysodotuksiin, jotka ovat selvästi Suomeen kohdistuvan myynnin kehitysarvioita myönteisemmät. Kasvun uskotaan jatkuvan vielä kesäkaudella 2007, joskin moni korostaa arviointiin liittyviä epävarmuustekijöitä. Esimerkiksi Saksassa vuoden 2007 alun arvonlisäveron korotus kolmella prosentilla saattaa olla merkittäväkin kasvun hidaste.

Positiiviset odotukset kesäkaudelle 2006 heijastuvat myös tuoteryhmäkohtaiseen kysyntään. Kyselyn mukaan tuoteryhmistä voimakkaimmin näyttäisivät kasvavan kaupunkeihin suuntautuvat lyhytlomat sekä erilaiset kiertomatkat. Vähiten kasvavia tuoteryhmiä näyttävät matkanjärjestäjien kannalta olevan maatila- ja mökkilomat sekä vaellukset. Tämä ei välttämättä kerro kuitenkaan mökkien suosiosta sinänsä, sillä monet saksalaiset mökkimatkailijat voivat varata mökkinsä suoraan Suomesta yrittäjältä tai Internetin välityksellä.

Kesätarjonnassaan Suomi kilpailee melkoisen tasavertaisesti Norjan ja Ruotsin tarjonnan kanssa. Norjaa painottavat erityisesti saksalaiset matkanjärjestäjät. Kysytyistä maista Puola ja Baltian maat eivät ole vielä tasavertaisia kilpailijoita Suomen kanssa.

Suomen vahvuuksia kansainvälisessä matkailukaupassa ovat luotettavuus ja täsmälliset tiedot myytävistä tuotteista. Tuotteiden laatu on yleisesti hyvä. Hintatasoa pidetään kuitenkin korkeana ja Suomen tunnettuutta Euroopan markkinoilla pienenä.

Suomen kilpailukyvyn parantamiskeinoiksi nähdään liikenneyhteyksien parantaminen, pienillä tuotantosarjoilla toimivalle Suomelle erittäin vaikea hintatason kohtuullistaminen, näkyvyyden lisääminen sekä aktiivinen myyntityö. Tuotetarjontaa tulisi myös laajentaa.

Lisätietoja tarjoaa Mek

To 1.1.1970 kello 02:00 - MEK->Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Motiva: Energiakatselmukset laajenevat kuljetuksiin

Yksinomaan teollisuuden energiansäästösopimuksen solmineiden vajaan 200 yrityksen kuljetusten energiankäyttö on vuodessa arviolta 30 PJ (petajoulea) eli 835 miljoonaa litraa polttoainetta. Polttoainekustannuksina tämä merkitsee noin 500 miljoonaa euroa.

Toteutetuissa esimerkkikohteissa realistiseksi todettu kymmenen prosentin säästö kuljetusten energiankäytössä merkitsisi näissä yrityksissä 84 miljoonaa litraa polttoainetta, 220 000 tonnia hiilidioksidipäästöjä ja 50 miljoonaa euroa vuodessa.

Kuljetusketjujen energiakatselmus
Teollisuus- ja palvelualoilla on saatu hyviä tuloksia erilaisista energiakatselmuksista ja niiden hyödyntämisestä. Kehitteillä oleva kuljetusketjujen energiakatselmus on työväline yrityksille mahdollisten tehostamistoimenpiteiden ja säästöpotentiaalien löytämiseksi.

Kuljetusketjujen energiakatselmuksessa määritellään tarkasteltavat raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljetusketjut ja kartoitetaan nykytilanne energiankäytön, hiilidioksidipäästöjen sekä energiakustannusten osalta. Katselmus sisältää kaikki kuljetusmuodot - maantie-, rautatie-, meri- ja lentokuljetukset.

Kuljetusketjujen energiakatselmus tuottaa yritykselle yhteenvedon suositeltavista toimenpiteistä kuljetusten energiatehokkuuden parantamiseksi lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.

Kuljetusketjujen energiakatselmuksen kehityshanketta ovat kauppa- ja teollisuusministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön lisäksi rahoittaneet siihen osallistuneet yritykset.

Rohkaisevia tuloksia piloteista
Kehityshankkeessa on saatu kannustavia tuloksia mukana olleilta pilottiyrityksiltä, OMG Harjavalta Nickel Oyj:ltä, Parma Oyj:ltä sekä Rakennusbetoni- ja Elementti Oy:ltä.

Kuljetusketjujen energiakatselmus on tuottanut näille yrityksille useita käytännössä toteutettavissa olevia toimenpide-ehdotuksia, kehityssuunnitelmia ja uusia ajatuksia logistiikkayhteistyöhön kuljetusyritysten kanssa. Samalla yritykset ovat saaneet selkeitä lukuja energiankulutuksista kuljetusketjun eri vaiheista ja hyvää tietoa esimerkiksi ympäristöraportointiin ja henkilöstö- ja kuljettajakoulutukseen.

Pilottikatselmuksissa löytyi merkittäviä, jopa yli 10 prosentin säästömahdollisuuksia kuljetusten energiankulutuksessa.

Kuljetusketjujen energiakatselmoinnista yleinen työkalu
Jatkossa tarkoituksena on viimeistellä laadittua kuljetusketjujen energiakatselmusmallia uusien käynnistettävien teollisuuden, kaupan, ja kuntasektorin pilothankkeiden yhteydessä. Tavoitteena on täydentää katselmusohjeistusta siten, että kuljetusketjujen energiakatselmoinnista tulisi kauppa- ja teollisuusministeriön tukema yleinen katselmusmalli ja että se voisi liittyä tällä hetkellä valmisteilla oleviin, vuonna 2008 alkaviin eri toimialojen energiansäästösopimuksiin.

Lisätietoja:

www.motiva.fi

To 1.1.1970 kello 02:00 - Motiva -> Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Apuvälineitä pyörä- ja vaellusmatkailun tuotteistamiseen

Pyöräillen ja Vaeltaen Suomessa hankkeiden toimesta on laadittu vapaa-ajan matkailijalle suunnattujen aktiviteettimatkojen tuotteistamista suunnitteleville tahoille opas.

Opas käsittelee pyöräily- ja vaellustuotteita, mutta pätee suurelta osin myös melonta-, lumikenkäily-, hiihto- ja vaellusratsastustuotteisiin. Välineet vaihtuvat, mutta asiakkaiden tarpeet eivät.

Opas löytyy MEKin tilastot, tutkimukset ja katsaukset sivuilta.




To 1.1.1970 kello 02:00 - MEK-> Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Travelcon säästövinkki

1. Kylmälaitteiden kylmän tarvetta voi pienentää kylmähyllyjen ja -altaiden peitteillä varmistamalla, että kylmähuoneista sammutetaan valot ja että ovet suljetaan huolellisesti.

2. Alenna tilojen lämpötilaa ja ilmastoinnin tehoa niinä aikoina, kun tiloja ei käytetä.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Matkailutulo lähes yhdeksän miljardia euroa

Liki yhdeksän miljardin matkailutulosta runsas puolet koostuu suomalaisten vapaa-ajanmatkailukysynnästä. Ulkomaalaisten matkailijoiden osuus, yli 2,4 miljardia euroa on 27 prosenttia kokonaistulosta. Loppu koostuu suomalaisten työmatkoista ja matkoista omalle mökille.

To 1.1.1970 kello 02:00 - MEK->Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Matkailusta avain EU:n kasvuun ja työllisyyteen

Matkailukonferenssi on vuoden 2006 EU-puheenjohtajavaltioiden Itävallan ja Suomen yhteinen ponnistus. Konferenssin ensimmäisenä päivänä järjestetään kaksi workshopia. Suomen järjestämän workshopin teemana on tieto- ja viestintäteknologian (ICT) hyödyntäminen matkailussa. Itävallan workshopissa taas keskitytään pohtimaan kulttuurin monia mahdollisuuksia matkailun kehittämisessä.

ICT – väline matkailun kasvuun ja työllisyyteen

Matkailuyritykset hyödyntävät vielä heikosti uuden teknologian suomia mahdollisuuksia. Erityisesti pienet ja keskisuuret matkailuyritykset käyttävät ICT:tä vähemmän kuin monet muut alat. Toisaalta asiakkaat käyttävät nykyisin jo laajasti Internetiä ja uudet sähköiset, langattomat sovellukset otetaan nopeasti käyttöön. Matkailija tekeekin ostopäätöksensä matkailupalveluista saatavilla olevan informaation pohjalta.

Matkailuelinkeinon kehittymisen ja kilpailukyvyn edellytyksenä on informaatioteknologian entistä laajempi hyödyntäminen yritysten koko liiketoiminnan osana. Suomen järjestämässä workshopissa pohditaan sitä, miten voidaan parantaa matkailuelinkeinon kykyä ottaa ICT:n tuomat mahdollisuudet tehokkaasti käyttöön. Esille nousevat ICT:n mukanaan tuomat uudet liiketoimintamallit, matkailu- ja ICT-osaamisen parantaminen matkailuyrityksissä sekä julkisen sektorin mahdollisuudet edistää tieto- ja viestintäteknologian käyttöönottoa.

www.visiteurope.com matkailijan avuksi

Tilaisuuden yhteydessä tiistaina 21.3. noin klo 16 Suomen aikaa Itävallan talousministeri Martin Bartenstein, kansliapäällikkö Erkki Virtanen, yritys- ja teollisuustoiminnasta vastaava komissaari Günter Verheugen ja Euroopan matkailukomission puheenjohtaja Arthur Oberarscher lanseeraavat Euroopan matkailuportaalin (European Tourist Destinations Portal).

Euroopan komission tuella toteutettu portaali kokoaa yhteen 34 Euroopan maan kansalliset sähköiset matkailusivustot. Uuden, Euroopan matkailua esittelevän sähköisen sivuston avulla saa helposti käytännön tietoa matkustamisesta Euroopassa.

Lisätiedot

erityisasiantuntija Nina Vesterinen, KTM, puh. 050 365 9090
erityisasiantuntija Lea Häyhä, KTM, puh. 050 413 5517
matkailuportaali: markkinointipäällikkö Inkeri Starry, Matkailun edistämiskeskus, puh. 040 556 3017
Tapahtuman verkkosivut löytyvät Itävallan puheenjohtajuusverkkosivuilta osoitteesta
www.eu2006.at

To 1.1.1970 kello 02:00 - MEK->Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

YM: Kiinteistö- ja rakennusalan ympäristökilpailu käynnistyy

Ympäristöosaaminen rakennus- ja kiinteistöalan kilpailutekijänä

Rakentaminen kuluttaa paljon luonnonvaroja ja sen ympäristövaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Suunnittelu- ja rakennusvaiheessa tehtävillä ratkaisuilla voidaan merkittävästi vaikuttaa rakennuksen elinkaaren aikaisiin ympäristövaikutuksiin ja kustannuksiin. Ympäristöominaisuuksien huomioiminen on olennainen osa rakentamisen laatua.

Ympäristökilpailun suojelija, kansliapäällikkö Sirkka Hautojärvi näkee kilpailun haasteena kiinteistö- ja rakennusalalle. "Alan toimijoissa on merkittäviä edelläkävijöitä. Ympäristötavoitteiden juurruttaminen käytännön rakentamiseen on osoittautunut kuitenkin haasteelliseksi", Hautojärvi sanoi ympäristökilpailun julistamistilaisuudessa Helsingissä tänään.

Lähtökohtana maassamme on ollut ekologisen kestävyyden edistäminen vapaaehtoisuuden pohjalta, mikä edellyttää alalta jatkuvaa omaehtoista kehitystyötä.

"On selvää, että ympäristöosaaminen korostuu alalla entistä enemmän, ja edelläkävijät tulevat tästä hyötymään. Sijoitus ympäristölaatuun maksaa itsensä takaisin alentuneina käyttökustannuksina ja käyttäjien parantuneena elämän laatuna", Hautojärvi sanoi.

Promise on alan yhteinen ympäristötyökalu

Ympäristökilpailussa keskeisenä arviointikriteerinä käytetään Promise-ympäristöluokitusta, jossa rakennus saa ympäristöarvosanan. Promise on kiinteistö- ja rakennusalan yhdessä Suomen olosuhteisiin kehittämä internet-käyttöinen työkalu, jonka avulla voidaan arvioida rakennusten ympäristöominaisuuksia. Arvioinnin kohteena ovat rakennuksen vaikutukset ihmisen terveydelle, luonnonvarojen käyttö, ekologiset seuraukset ja ympäristöriskien hallinta.

Promisesta onkäytössä kaksi arviointivälinettä, toinen olemassa oleville kiinteistöille ja toinen rakennushankkeille. Olemassa olevissa kiinteistöissä Promise-työkalua voidaan käyttää esimerkiksi korjaustarpeen arviointiin ja osto- tai vuokrauspäätöksen kriteerinä. Rakennushankkeissa Promise sopii suunnittelun ohjaukseen sekä ympäristötavoitteiden asettamiseen ja seurantaan. Promise-työkalun avulla voidaan arvioida asuinkerrostaloja, toimistorakennuksia ja kaupan kiinteistöjä.

Ympäristökilpailussa kaksi sarjaa

Kiinteistö- ja rakennusalan vuoden 2006 ympäristökilpailussa on kaksi sarjaa, Vuoden ympäristöhanke ja Vuoden Promise-kehittäjä. Vuoden ympäristöhankkeena palkitaan ympäristönäkökulmasta paras vuonna 2004 tai sen jälkeen valmistunut tai rakenteilla oleva rakennuskohde. Hankkeiden arviointi perustuu Promise-ympäristöluokitukseen. Vuoden Promise-kehittäjänä palkitaan yritys tai taho, joka on esimerkillisesti hyödyntänyt Promise-ympäristöluokitusta omassa toiminnassaan.

Kilpailuaika on 21.3.-1.12.2006, jonka jälkeen asiantuntijaraati valitsee lopulliset ympäristöpalkintoehdokkaat varsinaisen tuomariston päätöstä varten. Vuoden ympäristöhankkeen ja Promise-kehittäjän saajat julkistetaan Kiinteistöliiton 100-vuotisjuhlan yhteydessä 1.2. 2007.

To 1.1.1970 kello 02:00 - Motiva-> Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Suomen yöpymiskehitys majoitusliikkeissä nopein Pohjoismaista

Samalla ajanjaksolla Ruotsin yöpymismäärien kasvu on 28,3%, kun Norjassa merkittiin vähennystä 2,6% ja Tanskassa vähennystä peräti 12,8%.

Pohjoismaiden majoitusliikkeissä tapahtuneiden yöpymisten kokonaiskehitys (poisluettuna Islanti) ko ajanjaksolla on 6,1%:n kasvu.

Absoluuttisesti yöpymiset majoitusliikkeissä Suomessa vuonna 2005 olivat 4 495 446 ja Pohjoismaissa yhteensä 30 860 976.

To 1.1.1970 kello 02:00 - MEK->Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Ota selvää yrityksesi ympäristömyönteisyydestä!

Tammikuun ja helmikuun ajan Travelcon tarjoaa kattavia ympäriastökatselmuksia yrityksille hintaan 200 euroa + alv 22%. Ympäristökatselmuksen jälkeen on helppo lähteä miettimään miten ympäristöä voi ajatella paremmin jokapäiväisessä liiketoiminnassa. Ympäristöasiat huomioimalla yirtyksesi voi säästää selviä summia rahaa mm. kiinteistön ylläpidossa. Lue lisää Travelconin ympäristökatselmuksesta "tuotteet" linkin alta!

Lisätietoja: Mikko Jantunen, p. 0505202544, mikko.jantunen(at)travelcon.fi

To 1.1.1970 kello 02:00 - Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Palvelualan jätemääriin voi vaikuttaa

Päivittäistavarakaupan tuotevalikoiman odotetaan laajenevan lähivuosina, mistä yleensä seuraa suurempi hävikki ja jätteen määrä. HOK-Elannon tavoite on kuitenkin pysäyttää jätemäärien kasvu, ja konsernissa on luotu hyvät peruslähtökohdat jätevirtojen hallintaan. Jätemäärien seurantaa on tehostettu niin, että jätemäärät ja -kustannukset raportoidaan kuukausittain. Uusia keinoja jätteen synnyn ehkäisyyn haetaan aktiivisesti ja toimintatapoja voidaan muuttaa kauppaketjuissa nopeasti.

Diacor etsi uusia keinoja jätteen määrän vähentämiseen terveyspalveluissa tutkimalla kahden lääkäriaseman materiaalivirtoja. Eniten kuluu käsipyyhkeitä, tutkimuspöydän suojapaperia ja toimistopaperia. Diacorin lääkäriasemien tavoite on vähentää käsipyyhepaperin kulutusta 7–12 prosenttia ja kopiopaperin kulutusta 6 prosenttia kahden vuoden kuluessa.

Käsipyyhepaperin käyttöä on helppo vähentää poistamalla paperipyyhkeet sieltä, missä pelkkä käsipyyherulla riittää. Toimistopaperin käyttöä voi vähentää tulostamalla ja kopioimalla kaksipuolisesti aina kun se on mahdollista. Kun sähköiset reseptit saadaan käyttöön, asiakkaille tulostettavien paperien määrä vähenee terveyspalveluissa.

Hankkeen aikana keksittiin myös aivan uudenlainen tutkimuspöydän suoja ja potilaspatja, joiden käyttö vähentäisi jätteen määrää huomattavasti. Näiden ideoiden jatkokehittäminen on niin haastava hanke, ettei kiinnostuneita yrityksiä ole löytynyt toistaiseksi.

YTV:n yhteistyökumppaneita hankkeessa olivat Diacorin ja HOK-Elannon ohella Elinkeinoelämän keskusliitto, Tilastokeskus sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan ympäristökeskukset. Projekti toteutettiin vuosina 2004 ja 2005 ja se sai rahoitusta Tekesin Streams-teknologiaohjelmasta.

To 1.1.1970 kello 02:00 - YTV-> Travelcon Oy

« Takaisin etusivulle

Vihreä Sormenjälki -kampanja haastaa suomalaiset säästämään energiaa

Helsingin Energian, Motivan ja WWF Suomen Vihreä Sormenjälki -kampanja käynnistyy ensi lauantaina Kilpisjärvellä, mistä Vihreä Sormenjälki -tiimin kapteeni kirjailija Mika Wickström ja pituushyppääjä Tommi Evilä lähtevät polkemaan nojapyörillään kohti Rovaniemeä. Sinne kuitenkin saavutaan vain siinä tapauksessa, että suomalaiset innostuvat antamaan tarpeeksi Energialupauksia nettiosoitteessa www.energianeuvoja.fi.

Rovaniemeltä matka jatkuu kohti Helsinkiä ja Wickström saa kaverikseen yhä uusia polkijoita, joiden joukossa ovat mm. näyttelijä Samuli Vauramo, pyöräilijä Mira Kasslin, ohjaaja Aku Louhimies, näyttelijä-juontaja Karoliina Blackburn, imitaattori Jarkko Tamminen ja Suomen luotettavimman miehen mainetta edelleen kantava ex-uutisankkuri Arvi Lind.

- Tässä mitataan nyt tosi konkreettisella tavalla suomalaisten halua tehdä jotain ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Jos Energialupauksia ei ala tulla niin mehän jäädään kököttämään tien poskeen, naurahtavat Wickström ja Evilä.

Mitä ihmettä pituushyppääjä ylipäätään tekee Lapissa polkupyörän päällä kokonaisen viikon verran?

- Ensinnäkään en todellakaan tiedä, miten tästä selviydyn. Enkä varmaan olisi lähtenytkään tämmöiseen minkään muun asian takia. Kun Mika soitti ja pyysi tähän niin sanoin heti, että mää olen fölissä, kävi kuinka kävi.

Kampanjan ideana on, että jokainen suomalainen voi jättää oman Vihreän Sormenjälkensä tekemällä Energialupauksen. Energialupaukset ovat pieniä tai isoja henkilökohtaisia päätöksiä säästää energiaa tai edistää oman elämän energiatehokkuutta. Ne ovat joskus myös aika hauskoja, kuten Energianeuvoja.fi -palvelussa vierailemalla voi todeta.

Vihreän Sormenjäljen jättäminen tekee hyvää ympäristölle, mutta on välttämätöntä myös kampanjan edistymiselle, sillä jokainen Energialupaus liikuttaa Energiakaksikkoa sadan metrin verran eteenpäin. Kampanjan etenemistä ja kertyneitä Energialupauksia voi seurata osoitteessa www.energianeuvoja.fi

Vihreän Sormenjäljen taustalla olevat Helsingin Energia, Motiva ja WWF Suomi löysivät toisensa yhteisen tavoitteen kautta: kaikki ovat sitoutuneet omalla tavallaan energiansäästöön ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

- Energian säästäminen ja energiatehokkuuden edistäminen on kaikkein tärkein tapa hillitä ilmastonmuutosta. Se on myös tapa, jossa kaikki voivat olla mukana, sanoo hankkeen käynnistävänä voimana toiminut Helsingin Energian ympäristöasiantuntija Rauno Tolonen.

Lue koko juttu täältä>>

To 1.1.1970 kello 02:00 - WWF

« Takaisin etusivulle